Perjantaina 22. heinäkuuta 2011 Pohjoismaiden rauhanajan tuhoisimmassa terrori-iskussa teloitettiin raa’asti 73 puolustuskyvytöntä työväenpuolueen nuorta Utøyan saarella sekä Oslossa. Ennen tekoaan terroristi kirjoitti 1500-sivuisen manifestin, joka käsittelee maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta sekä ”kulttuurimarxistien” salaliittoja. Manifestin termistö on siirtynyt vähitellen vaihtoehto-oikeiston piiristä normaaliin julkiseen keskusteluun.
Otsikoissa taajaan esiintyneiden monikulttuuristen teemojen lisäksi se syyttää feminismiä länsimaisen yhteiskunnan eroosiosta. Manifesti on täynnä vihamielisiä viittauksia ”naisten seksuaalisesta moraalittomuudesta” sekä ”eroottisesta pääomasta”, joiden avulla naissukupuoli tietoisesti manipuloi miessukupuolta.
Pohjoismaissa naisten asema on kansainvälisesti tarkasteltuna ollut vahva ja tasa-arvoinen. Joidenkin mielestä olemme kuitenkin menneet tasa-arvokysymyksissä liian pitkälle. Erityisesti itseään miesasialiikkeeksi kutsuvien piireissä nähdään naisten aseman parantuneen liiankin hyvin, ennen kaikkea miesten aseman kustannuksella. Yhdistävinä tekijöinä toimivat kategorinen alentava ja jopa vihamielinen suhtautuminen naisia kohtaan, sekä yhteys laitaoikeistolaiseen, konservatiiviseen maailmankuvaan.
Julkisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa valtavirtapuolueiden konservatiiviset siivet keskittyvät puolustamaan perinteistä perhe- sekä avioliittokäsitystä ja pyrkivät jarruttamaan liberalismin vääjäämättömänä näyttäytyvää etenemistä. Kärjistetysti naisten ”luontaisten” ominaisuuksien vuoksi naisen paikka on kotona, ja miehen tehtävä on tuoda leipää pöytään.
Perinteinen arvokonservatismi mittelee arvoliberalismin kanssa puheissa, puheenvuoroissa ja poliittisessa keskustelussa. Sanomalehtien mielipidekirjoittelun ja eduskunnan istuntosalin ulkopuolella esiin puskee kuitenkin aggressiivisempi ja radikaalimpi osa keskustelua, josta välittyy valmius toimia aktiivisesti koettujen epäkohtien suhteen.
Internetin syvemmissä anonyymeissä loukoissa räväkämpiä mielipiteitä esitetään surutta asiasta kuin asiasta, myös asennoitumisesta naisiin. Viime vuosien uuskonservatiivisen oikeistopopulismin nousun myötä Overtonin ikkuna – julkisessa keskustelussa hyväksyttävänä pidettävien ideoiden ja diskurssien skaala – on siirtynyt kohti poliittista oikeistoa. Sen myötä naisia vähättelevät, demonisoivat ja alentavat äänenpainot ovat saaneet uutta virtaa ja pontta argumenteilleen juuri miesasialiikkeiden kautta.
Tilanne ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ja ennenkuulumaton. Miesasialiikkeiden historia ulottuu aina maailmansotien väliseen aikaan, jolloin esimerkiksi Itävallassa pyrittiin vastustamaan naisten osallistumista työmarkkinoille. Perinteisiä normeja vastaan sotivan käytöksen katsottiin olevan haitaksi sosiaaliselle ja lailliselle järjestykselle. Hieman yllättäen samoja äänenpainoja voi kuulla edelleen, kun ääneen pääsevät feminismin modernit vastustajat.
Miesliikkeen juurilla
Modernin miesasialiikkeen prototyyppi jalostui nykyisen kaltaiseksi feministisen tutkimuksen sekä seksuaalisen vapautumisen myötä 1970-luvun aikana. Tuolloin feminististä viitekehystä hyödyntävästä miestutkimuksesta erkani korostetusti feminisminvastainen liike, joka vastusti erityisesti toisen asteen feministien pyrkimyksiä muuttaa perinteisiä sukupuolirooleja.
Suomeen antifeministisen miesliikkeen voidaan katsoa toden teolla saapuneen viimeistään 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen keskivaiheilla, kun Henry Laasanen kirjoitti feminististä tasa-arvokäsitystä kritisoivan pro-gradu tutkielmansa naisten seksuaalisesta vallasta.
Laasasen teksti pohjautui paitsi ranskalaisfilosofi Pierre Bourdieun yksittäisiin käsitteisiin, myös pitkälle Yhdysvaltain vastaavaa liikehdintää muovanneen Warren Farrelin argumentteihin. Laasanen kirjoittaa naisilla olevan rakenteellista (seksuaalista) valtaa suhteessa miehiin johtuen miessukupuolen evoluutiopsykologisesti määrittyvästä suuremmasta tarpeesta seksille. Viitekehyksenä toimii tiukasti sosiaalisen vaihdannan konsepti, johon on implementoitu symbolisen väkivallan käsitteitä Bourdieulta.
Akateemiset tuotokset aiheesta ovat erityisesti Suomessa verraten harvassa. Tämä voi osaltaan selittää paikallisen feminisminvastaisen miesasialiikkeen henkilöitymistä vahvasti juuri Laasaseen aina näihin päiviin asti, huolimatta hänen opinnäytteensä kapeasta alasta ja kohdistetusta fokuksesta vain seksuaalisen vallan ilmentymisen tutkailuun. Tehtyjä huomioita on yleistetty surutta koskemaan koko yhteiskuntaa tarkastelematta Laasasen muotoilemien lähtökohtien sekä tulkintakehysten paikkansapitävyyttä. Tuloksena koko yhteiskunta pelkistetään yksipuolisuuteen vailla syvempää analyysiä, vaikka juuri keskustelun yksipuolisuuden murtaminen toimi Laasasen tekstin yhtenä julkilausutuista tavoitteista.
Evoluutiosta fatalismiin
Vuosikymmenien edetessä kansainvälinen miesasialiike koki lakipisteensä 1990-luvulla, kun kanadalainen yliopisto-opiskelija hieman tahtomattaankin popularisoi termin “involuntary celibate”, incel, tarkoituksenaan kuvata ja jakaa omia kokemuksiaan seksittömästä elämästä. Myöhemmin termin luoja on julkituonut pettymystä luomansa termin ja sen alla vaikuttavan liikkeen pinnan alla kiehuvaan naisvihaan ja synkkään maailmankuvaan.
Incel-yhteisöjä voi kuvailla eräänlaisiksi miesasialiikkeen alaryhmiksi. Yhteistä yläkäsitteen kanssa on erityisesti käsitys romanttisen elämän markkinaehtoisuudesta, joka Suomessa mukailee Laasasen asettelemaa kehystä. Erottavana tekijänä muusta miesasialiikkeestä taas toimii incelien äärimmäisyyksiin viety itsesääli, tappiomieliala ja katkeruus naissukupuolta kohtaan sekä tietynlainen fatalismi alempiarvoiseksi oletetun asemansa suhteen.
Ilmiön pintapuolista kuvailua ja sen innoittamia veritekoja esitteleviä artikkeleita on varsinkin Toronton vuoden 2018 terrori-iskun jälkimainingeissa kirjoitettu lukuisia. Syvällisempi tarkastelu incel-ilmiön ajatusrakennelmaan on kuitenkin kenties oikeutetustikin jäänyt vähemmälle huomiolle.
Inceleiksi identifioituvien ajatusmaailman aloituspiste ja lähtökohtainen selkänoja on ennakko-oletus siitä, että jokainen mies on oikeutettu seksiin sekä läheisyyteen olosuhteista riippumatta. Havainnollistava esimerkki tästä on seksin sekä muun läheisyyden ja romanttisen kanssakäymisen käsitteleminen vaihdannan välineenä: koska minä olin kiltti sinulle, sinun tulisi antaa romanttista läheisyyttä minulle.
Yksi keskeisimpiä ajatusmaailmalle tyypillisistä käsitteistä on seksuaalinen markkina-arvo , jota myös Laasanen opinnäytteessään osin sivuten käsitteli. Konseptin mukaan kyseessä on yksinkertaisesti haluttavuus vastakkaisen sukupuolen edustajan silmissä. Markkina-arvo kuitenkin määräytyy miehille eri tavalla kuin naisille.
Argumentin ytimessä miesten markkina-arvon tekijöinä ovat ulkonäkö, varallisuus, sosiaalinen status, fyysinen kunto sekä persoonallisuus. Persoonallisuudella tarkoitetaan omassa viiteryhmässään myönteiseksi miellettyjä piirteitä, kuten karismaa, itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja. Naisilla taas seksuaalinen markkina-arvo määräytyy pelkästään fyysisen kauneuden sekä iän perusteella: koulutuksella, uralla tai sosiaalisella statuksella ei katsota olevan minkäänlaista merkitystä. Naissukupuoli kuitenkin korottaa seksuaalista markkina-arvoaan keinotekoisesti pyrkiessään esiintymään nuorempina ja kauniimpina kuin mitä he tosiasiassa ovat, minkä avulla tavoitellaan markkina-arvoltaan korkeamman tasoisia miehiä kuin kyseisille yksilöille kuuluisi. Tämä seksuaalisten markkinoiden huijaaminen johtaa lopulta siihen, että paras neljä viidesosaa naisista kilpailee miesten arvokkaimman viidenneksen huomiosta.
Tätä tavoitelluimpien miesten ryhmää kutsutaan Chadeiksi, jotka mielletään hyvännäköisiksi, menestyviksi, rikkaiksi, lihaksikkaiksi, ja ennen kaikkea karskeiksi, ilkeiksi sekä naisia huonosti kohteleviksi egoisteiksi. Ryhmän ilkeys sekä naisten huonosti kohteleminen voivat tuntua alkuun epäloogiselta komponentilta markkina-arvoa korottavana tekijänä. Incel-ryhmittymissä kuitenkin katsotaan naissukupuolen olevan automaattisesti äärimmäisen viehättynyt naisia huonosti kohtelevista “pahoista pojista.”
Incelit näkevätkin itsensä kiltteinä miehinä, Chadien vastakohtina, joiden kanssa naiset eivät halua intiimejä suhteita. Nämä “Kiltit miehet” eivät tosin oikeasti ole kovin kilttejä, vaan taka-ajatuksena on romanttisten vastapalvelusten saaminen näennäisen kiltteyden vastineeksi. Seksiä ja läheisyyttä käsitellään ikään kuin vaihdettavana hyödykkeenä, jolloin kiltin käytöksen palkitseminen seksillä katsotaan oikeutetuksi.
Incelien mukaan feminismi, seksuaalinen vapautuminen, sekä sukupuoliroolien murros ovat johtaneet siihen, että ujo ja “kiltti” mies ei saakaan enää “ansaitsemaansa naista”, vaan naisten standardit ovat koventuneet näiden voidessa “huiputtaa” systeemiä asenteiden vapautumisen vuoksi.
Antifeministien ratkaisut tähän vaihtelevat reilusti. Maltillisemmat äänenpainot suosisivat esimerkiksi lisättäviä verokannustimia avioituville, siinä missä radikaalimmat vaativat ihmisten pakottamista pariutumaan “omantasoisensa” kanssa. Kotimaassa yksi radikaaleimmista ehdotuksista lienee 18–30-vuotiaille naisille ehdotettu asevelvollisuuden kaltainen seksipalvelus.
Tulkinnasta riippuen näiden kahden välimaastosta löytyy Euroopan uusoikeiston, Saudi Arabian konservatiivisten prinssien sekä Intian miesasialiikkeen suosiossa oleva kanadalainen psykologi Jordan Peterson. Hän tarjoaa incelien kokemiin ongelmiin termiä “enforced monogamy”, joka tulkinnasta riippuen tarkoittaa pakotettua avioitumista tai yksiavioisuutta kulttuurisena normina. Yksiavioisuus toki edelleen on länsimaissa vallitseva kulttuurinen normi.
Tämänkaltainen ajatusmaailma kytkeytyy kiinteästi biologiseen determinismiin, joka ei ota huomioon esimerkiksi kasvatusta ja kulttuurin vaikutusta yksilöön. Tältä pohjalta neuvot ja kehotukset muuttaa vääristyneitä asenteita kaikuvat kuuroille korville, sillä vika on feminismin pilaamassa järjestelmässä, eikä yksilössä itsessään.
Incel-foorumeilla ja -ryhmittymissä liikuttaessa törmää helposti härskin naisvihan lisäksi muun muassa avoimeen rasismiin ja valkoisen ylivallan korostamiseen. Äärimmäisillään incel-ideologia on liitetty joukkoampumisiin sekä terrori-iskuihin, joiden vaikuttimina on nähty vääristynyt turhautuminen sekä katkeruus naissukupuolta kohtaan.
Syrjäytymisen synninpäästö
Vaikka nuorten miesten syrjäytyminen on vakava ja tunnustettu tosiasia, se on incel-liikkeestä korostetun erillinen kokonaisuus. Syrjäytyminen tai yhteiskunnasta syrjäyttäminen ei ole syy ääritekoihin, vaan ääriteot ovat usein konservatiivisuudesta kumpuavia, suhteettomia reaktioita feminismiä ja tasa-arvoa vastaan. Feminismi nähdään erittelemättömänä ja määrittelemättömänä kokonaisuutena, johon vihan tunteet voidaan kohdistaa. Tällöin vaihtoehtoiset selitykset ja oman arvopohjan itsetutkiskelu sivuutetaan.
Saattaisiko ongelmana siis sittenkin olla se, että edelleen vallassa oleva miehinen sukupuolirooli on rajoittunut ja ahtaa miehisyyden ilmentymät samalle kaavalle? Entä jos mieheyden ongelman juurisyy ei siis olekaan se, että naiset eivät suostu “antamaan miehille seksiä”, vaan kyse on markkinatalousjärjestelmää imitoivasta mekanismista, joka on ihmissuhteisiin sovellettuna yksinkertaisesti vääristynyt?
Oli syy lopulta mikä tahansa, yhdenkään ihmisen velvollisuus ei ole tarjota läheisyyttä, romantiikkaa tai seksiä kenellekään. Koskaan.
Julius Lehtinen
Kirjoituksen sisältö vastaa kirjoittajan omaa näkemystä, eikä se edusta Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton virallista kantaa