Joskus sattuu sellaista, että kun katselet uutta asuntoa Suomessa, eteen ilmestyykin menolippu Maltalle. Olet vähän ihmeissäsi, mutta nyökkäät, ja kolmen viikon päästä omaisuutesi on pahvilaatikoissa kemijärveläisessä varastossa ja istut Rooman lentokentällä pitsalla jatkolentoa odottaen.
Kaikki talot ovat kellertävää kalkkikiveä. Teiden varsilla kasvaa palmuja ja kaktuksia. Havupuitakin on, mutta tutun mallin sijaan ne muistuttavat enemmän apinanleipäpuita. Perillä kaikki on uutta, ja totta puhuaksemme olet aika pihalla. Muuttojärjestelyt eivät jättäneet paljon aikaa ottaa kohteesta selvää. Pitsa toisessa kädessä naputat kentällä puhelinta ja avaat ensimmäisen Maltaa käsittelevän Wikipedia-artikkelin.
Ehkä ei enää ole epäselvää, että tämä sattui minulle oikeasti. Terveisiä Maltan rannikolta Qawrasta.
Qawrassa on paljon brittejä. Lähikaupan keksihylly on metrejä pitkä, koska afternoon tea, ja jokaisen ravintolan ruokalistalla on maltalaista herkkua, kania. Kaurahiutaleita myydään vain erikoisliikkeissä terveellisenä luksustuotteena. Aamukahviksi tarjotaan pikakahvia. Vaikka kuinka rakastan matkustamista, erilaisia kulttuureja ja kaukomaita, jokin meinaa hiertää. Yllättäen Euroopan toiselle laidalle temmattuna huomaan tarraavani suomalaisuuteeni tavallista tiukemmin.
Heti toisena päivänä alan kuitenkin bongailla katukuvasta jotain tuttua. Törmään tanskalaisiin turisteihin, ja bussin ikkunasta silmiin osuu tuttuja ääkkösiä: Älska. Tätä ruotsalaista juomaa mainostetaan puistonpenkeissä. Facebookissa törmään Scandinavians living in Malta -ryhmään, siellä joku etsii norjan kielen kääntäjää. Ostoskeskuksen kahvilassa myydään kanelipullia, marketeissa Pandan lakuja, ja sokerina pohjalla on Swedish Delights -kauppa, josta tavallisten elintarvikkeiden lisäksi saa jouluna Julmustia ja laskiaisena laskiaispullia. Yhtäkkiä koti tuntuu olevan hämmentävän lähellä.
Maltalla asuu tuhansia pohjoismaalaisia. Vappuja ja juhannuksia vietetään yhdessä. EF:n kielikurssien lisäksi Välimerelle vetää peliala, Ylioppilaslehden mukaan Malta on Pohjoismaiden siirtomaa. Päivittäistä palmumaisemaa oudoksuva suomalainen ei jää hevillä yksin.
Huomaan, ettei koti-ikävä konkretisoidukaan kaurapuuroon ja ruisleipään; se on tunneasia. Tuntuu hyvältä puhua välillä suomea tai skandinaavisia kieliä, kun ei ole suuria kulttuurieroja selitettävänä. Parhaisiin pohjoismaisiin kokemuksiin ei aina tarvita geysirejä, merenneitoja tai vuonoja (vaikka niitäkin ensimmäisen hajua lukuun ottamatta rakastan). Riittää fika, kanelin tuoksu, tanskalaisen eläkeläispariskunnan salakuunteleminen bussissa. Illalla katsotaan yhdessä pohjoismaalaisten kanssa puhelimen näytöltä pohjolan leimuavia revontulitaivaita. Kodin voi rakentaa tietysti minnepäin maailmaa tahansa, mutten voi kieltää, etteikö pohjolan perheen läsnäolo tekisi asettumisesta jotenkin… hyggempää.
Teksti ja kuva: Tuuli Aidantausta, PNN:n toinen varapuheenjohtaja