Hyppää sisältöön

Järjestösihteerin tervehdys

Aloitin järjestösihteerinä Pohjola-Nordenin Nuorisoliitolla elokuun puolenvälin paikkeilla ja olen jo päässyt paiskimaan hommia monien mielenkiintoisten projektien ja ihmisten parissa, ajankohtaisimpina tällä hetkellä PNN:n 50-vuotisjuhlat sekä tiedotustapahtuma Alternativ Norden.

Ajauduin pohjoismaisten aktiviteettien pariin alun perin inspiroivan lukion ruotsinopettajan innoittamana. Hain ja pääsin opiskelemaan pohjoismaisia kieliä ja päädyin heti fuksisyksynäni erään samalla englannin kurssilla kanssani olleen PNN:n entisen jäsenen vinkkaamana lähtemään Cafe Nordeniin Kööpenhaminaan. Intouduin myös samalla mukaan Helsingin paikallisosaston toimintaan. Vaikka olin opiskeluaikana aktiivisesti mukana useammankin järjestön toiminnassa, kertyivät ne kaikkein unohtumattomimmat kokemukset juuri PNN:n tapahtumista ja matkoilta.

Liitossa toimiminen on vienyt minut mm. Jokkmokkin saamelaismarkkinoille ja ilmastokonferenssiin, Kööpenhaminaan pohjoismaisia ruokia maistelemaan, Islannin huumoriseminaariin ja Norjan Lillehammeriin kokeilemaan elokuvan tekemistä. Lisäksi vuosien varrella on näistä tapahtumista kerääntynyt lukuisia tuttavuuksia ja matkustaessa löytyy sohvapaikkoja ympäri Pohjolaa. Nyt luottamushenkilöstä liiton työntekijäksi siirtyneenä jatkan samalla innostuneella ja motivoituneella otteella, suurimpana erona lähinnä se, että nyt pystyn antamaan enemmän aikaa ja panosta liiton toiminnan järjestämiseen ja kehittämiseen.

Erityisen lähellä sydäntäni on yhteispohjoismainen kommunikointi, ja siihen olenkin erikoistunut opinnoissani. Sen, että keskustelukumppani puhuu tanskaa tai norjaa, ei pitäisi olla ongelma vaan mahdollisuus, ja rohkaisenkin kaikkia haastamaan itsensä muita skandinaaveja kohdatessa. Tällainen vuorovaikutus ei edellytä virheetöntä kielitaitoa, vaan halua yrittää, olla selkeä ja kuunnella toista. Pieni vaivannäkö ja lisäkärsivällisyys palkitaan parantuneella ymmärryksellä nopeasti!

Vapaa-aikani vierähtää boogie woogien, 50-luvun rock’n’rollia henkivän paritanssin tiiviissä otteessa. Tämä leikkisä, spontaani ja valloittava laji, joka tuli elämääni Islannissa asuessani, on vienyt mukanaan täysin, ja nyt opetan ja kilpailen säännöllisesti. Lisäksi nautin matkustelusta Pohjolassa ja kauempana, kielten oppimisesta kaikissa muodoissaan sekä pienistä arjen ihmeistä ihan päivittäin.

Mahtavaa pohjoismaista syksyä kaikille Nordhumlan lukijoille, ja toivottavasti törmäillään PNN:n tapahtumissa!

Teksti ja kuva: Emilia Reitamo, Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton järjestösihteeri

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?