Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton täyttäessä kunnioitettavat viisikymmentä vuotta lienee paikallaan todeta, että ikä on hyvin suhteellinen käsite. Tie tilanteeseen viisi vuosikymmentä sitten on pitkä, ja nuorisosaralla on ehtinyt tapahtua paljon.
Vuosina 1919-1924 perustettiin ”ukkojärjestöjä”, ja jo siitä lähtien koulutoiminta oli keskeisellä sijalla yhdistysten toiminnassa. Ne lukuisat nuoret, jotka 1920-luvulta lähtien osallistuivat koulumatkoihin, pohjoismaisiin koulukokouksiin ja erilaisiin kursseihin ja seminaareihin eivät kuitenkaan olleet jäseniä.
Vasta vuonna 1932 luotiin perhejäsenyys nuorten saamiseksi mukaan varsinaiseen järjestötoimintaan. Vuonna 1935 keskusteltiin Norden-yhdistysten sen aikaisessa edustajistossa – eli Norden-yhdistysten liiton edeltäjäelimessä – erityisen nuorisotoiminnan tai nuorisoliiton tarpeellisuudesta. Esitettiin muun muassa erityisen nuorisolehden perustamisesta. Mitään päätöksiä ei kuitenkaan tehty.
Seuraavana vuonna neuvoteltiin maaseutunuorten järjestöjen kanssa yhteistyöstä. Myöhemmin keskusteltiin vakavasti omien nuorison paikallisyhdistysten perustamisesta sekä yhteistyöstä olemassa olevien nuorisojärjestöjen kanssa. Kannanotto hyväksyttiin Norden-järjestöissä vuonna 1939, ja myös kansallisia järjestöjä kehotettiin perustamaan nuorisolautakuntia. Toinen maailmansota tuli väliin, mutta sodan jälkeen moni nuorisojärjestö liittyi Norden-yhdistyksiin yhteisöjäsenenä.
Suomessa syntyi tähän aikaan nuorisojaostoja moneen paikallisyhdistykseen, ja nuorisojäsenmäärä kohosi parhaimmillaan yli 2000 jäseneen. Tämä hyvin liikkeelle lähtenyt toiminta tyyntyi kuitenkin yhteyksien puutteen takia – muissa Pohjoismaissa kun ei ollut vastaavaa toimintaa.
Asiaan palattiin 1940-luvun lopussa pohjoismaisella tasolla ja päätettiin perustaa nuorisolautakuntia kaikkiin maihin. Suomen ja Ruotsin osalta päätöstä noudatettiin ja ryhdyttiin rakentamaan pysyväisluontoisia suhteita toimiviin nuorisojärjestöihin. Vuosikymmen myöhemmin otettiin seuraava askel ja päätettiin pyrkiä kehittämään nuorisolle omaehtoista itsenäistä Nordentoimintaa ja järjestämään nuorisokonferensseja, nuorisovaihtoa ja nuorisomatkoja.
Ratkaiseva askel oli se, kun nuorisoedustajistoja päätettiin perustaa kaikkiin Pohjoismaihin. Vuodesta 1965 lähtien nuoriso pääsi siten itse päättämään Nordenjärjestöjen nuorisotoiminnasta. Tie oli auki itsenäisen nuorisoliiton perustamiselle.
Siitä lähtien keskeiset nuorisojärjestöt ovat kuuluneet edustajistoon ja nuorisoliittoon, ja sitä kautta vahvistaneet omia ja liiton pohjoismaisia yhteyksiä. Suomessa tilanne on vielä sikäli ollut poikkeuksellinen, että PNN monta vuotta ennen Alliansin perustamista oli ainoa elin, jossa poliittiset ja muut nuorisojärjestöt kohtasivat ja tekivät yhteistyötä.
Teksti: Larserik Häggman, Pohjola-Nordenin entinen pitkäaikainen pääsihteeri
Kuva: PNN / 35. vuosijuhlat, puhujana Gustav af Hällström
[:sv]Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton täyttäessä kunnioitettavat viisikymmentä vuotta lienee paikallaan todeta, että ikä on hyvin suhteellinen käsite. Tie tilanteeseen viisi vuosikymmentä sitten on pitkä, ja nuorisosaralla on ehtinyt tapahtua paljon.
Vuosina 1919-1924 perustettiin ”ukkojärjestöjä”, ja jo siitä lähtien koulutoiminta oli keskeisellä sijalla yhdistysten toiminnassa. Ne lukuisat nuoret, jotka alusta pitäen lähtien osallistuivat koulumatkoihin, pohjoismaisiin koulukokouksiin ja erilaisiin kursseihin ja seminaareihin eivät kuitenkaan olleet jäseniä.
Vasta vuonna 1932 luotiin perhejäsenyys nuorten saamiseksi mukaan varsinaiseen järjestötoimintaan. Vuonna 1935 keskusteltiin Norden-yhdistysten sen aikaisessa edustajistossa – eli Norden-yhdistysten liiton edeltäjäelimessä – erityisen nuorisotoiminnan tai nuorisoliiton tarpeellisuudesta. Esitettiin muun muassa erityisen nuorisolehden perustamisesta. Mitään päätöksiä ei kuitenkaan tehty.
Seuraavana vuonna neuvoteltiin maaseutunuorten järjestöjen kanssa yhteistyöstä. Myöhemmin keskusteltiin vakavasti omien nuorison paikallisyhdistysten perustamisesta sekä yhteistyöstä olemassa olevien nuorisojärjestöjen kanssa. Kannanotto hyväksyttiin Norden-järjestöissä vuonna 1939, ja myös kansallisia järjestöjä kehotettiin perustamaan nuorisolautakuntia. Toinen maailmansota tuli väliin, mutta sodan jälkeen moni nuorisojärjestö liittyi Norden-yhdistyksiin yhteisöjäsenenä.
Suomessa syntyi tähän aikaan nuorisojaostoja moneen paikallisyhdistykseen, ja nuorisojäsenmäärä kohosi parhaimmillaan yli 2000 jäseneen. Tämä hyvin liikkeelle lähtenyt toiminta tyyntyi kuitenkin yhteyksien puutteen takia – muissa Pohjoismaissa kun ei ollut vastaavaa toimintaa.
Asiaan palattiin 1940-luvun lopussa pohjoismaisella tasolla ja päätettiin perustaa nuorisolautakuntia kaikkiin maihin. Suomen ja Ruotsin osalta päätöstä noudatettiin ja ryhdyttiin rakentamaan pysyväisluontoisia suhteita toimiviin nuorisojärjestöihin. Vuosikymmen myöhemmin otettiin seuraava askel ja päätettiin pyrkiä kehittämään nuorisolle omaehtoista itsenäistä Nordentoimintaa ja järjestämään nuorisokonferensseja, nuorisovaihtoa ja nuorisomatkoja.
Ratkaiseva askel oli se, kun nuorisoedustajistoja päätettiin perustaa kaikkiin Pohjoismaihin. Vuodesta 1965 lähtien nuoriso pääsi siten itse päättämään Nordenjärjestöjen nuorisotoiminnasta. Tie oli auki itsenäisen nuorisoliiton perustamiselle.
Siitä lähtien keskeiset nuorisojärjestöt ovat kuuluneet edustajistoon ja nuorisoliittoon, ja sitä kautta vahvistaneet omia ja liiton pohjoismaisia yhteyksiä. Suomessa tilanne on vielä sikäli ollut poikkeuksellinen, että PNN monta vuotta ennen Alliansin perustamista oli ainoa elin, jossa poliittiset ja muut nuorisojärjestöt kohtasivat ja tekivät yhteistyötä.
Teksti: Larserik Häggman, Pohjola-Nordenin entinen pitkäaikainen pääsihteeri
Kuva: PNN / 35. vuosijuhlat, puhujana Gustav af Hällström