9.11.2013 08:45

KANNANOTTO
09.11.2013
Julkaisuvapaa heti

PNN:n syyskokous: Yhteispohjoismainen televisiokanava perustettava

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto päätti Helsinkiin kokoontuneessa syyskokouksessaan 9.11.2013 ehdottaa yhteispohjoismaisen televisiokanavan perustamista. Tarkoituksena on levittää pohjoismaista mediasisältöä maailmalle. Kanava edistää Pohjoismaiden näkyvyyttä ulkomailla sekä lisää yhteenkuuluvuutta Pohjoismaiden sisällä. Samalla ulkomailla asuvat pohjoismaalaiset saavat mahdollisuuden ylläpitää siteitä kotimaahansa.

Pohjoismailta puuttuu yhteinen ääni maailmalle. Tällä hetkellä Nordvision edistää ohjelmavaihtoa Pohjoismaiden välillä ja Nordvision on ollut tekemässä monia menestyneitä televisiotuotantoja, kuten Silta-rikosdraaman. PNN peräänkuuluttaa yhteistä massamediaa, joka vie kulttuurituotteet myös Pohjoismaiden ulkopuolelle.

”Yhteinen televisiokanava olisi pohjoismaisen yhteistyön taidonnäyte ja vientituote, joka tuo Pohjoismaille näkyvyyttä enemmän kuin maat yksistään voivat saada”, toteaa PNN:n puheenjohtaja Emma Mustala.
Kanavan päämääränä on näyttää laajasti pohjoismaisia elokuvia, dokumentteja sekä viihde- ja asiaohjelmia. Sisältöä tarjotaan kaikenikäisille, kaikilla pohjoismaisilla kielillä sekä maailmankielillä tekstitettynä.

”Meillä Pohjolassa tehdään hienoja elokuvia ja laadukkaita dokumentteja ja niiden pitäisi näkyä Pohjoismaiden ulkopuolellakin. Valtakanavilla näkyy pääasiassa ohjelmia englanninkielisestä maailmasta, ja tähän tarjoamme vastapainoa yhteispohjoismaisella televisiokanavalla”, visioi Mustala.

Lisätietoja antavat:

Puheenjohtaja Emma Mustala, emma.mustala[at]pohjola-norden.fi, 050 573 0076
Pääsihteeri Laura Mynttinen, paasihteeri[at]pohjola-norden.fi, 044 733 5781

Kommentoi ››

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *