16.04.2018 14:42

KANNANOTTO 16.4.2018

Suomi on pieni pohjoinen maa, jolla on kuitenkin aktiivinen rooli kansainvälisessä kaupankäynnissä. Yle uutisoi 21.3. artikkelissaan suomalaisten kielitaidon rapautumisesta. Tämä on seurausta kielten opiskelun, etenkin ruotsin kielen, laskeneesta suosiosta. Tulevaisuudessa yhä voimakkaammin kansainvälistyvässä työelämässä edellytetään vahvaa ja monipuolisempaa kielitaitoa, siksi tämä on hälyttävä kehityskulku. Samalla, kun työelämässä vaaditaan yhä parempaa kielitaitoa, kieliosaaminen kuitenkin vähenee.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton mielestä tämä kehityskulku on kestämätön. Osana kansainvälistä kaupankäyntiä on tärkeää pystyä myymään ostajan kielellä. Vuonna 2016 Saksa oli Suomen merkittävin kauppakumppani, mutta heti seuraavana tulee naapurimaamme Ruotsi. Useilla aloilla Pohjoismaat ovat jopa tärkein kauppakumppanimme. Kaupankäynnin lisäksi maiden välillä tehdään paljon yhteistyötä esimerkiksi poliittisen päätöksenteon saralla sekä esimerkiksi korkeakoulujen välillä.

“Kielet ovat väylä toiseen kulttuuriin ja muiden ymmärtämiseen. Mitä aiemmin kieliopinnot aloitetaan, sitä paremmat puitteet kielten opiskelulle luodaan. Nykypäivän työelämä peräänkuuluttaa entistä laajempaa kielitaitoa, eikä kansainvälistä uraa tehdä enää pelkästään englannin kielellä”, muistuttaa Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton puheenjohtaja Veera Hellman.

Ruotsin kielen hyötyjä kyseenalaistetaan usein ja sen universaaleja käyttömahdollisuuksia verrataan esimerkiksi englantiin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ruotsin kieli avaa ovet Pohjolaan sekä esimerkiksi pohjoismaisille työmarkkinoille – myös tarjoamamme Nordjobb-ohjelman kautta. Mielestämme korkeakouluissa tulisi olla mahdollista valita laajasta kielivalikoimasta ja jokaisella tutkinnon suorittaneella tulisi olla kattavat, työelämän tarpeita vastaavat taidot ainakin kahdesta muusta kielestä oman äidinkielen lisäksi.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja
Veera Hellman
050 385 8229
veera.hellman@pohjola-norden.fi

Pääsihteeri
Lena Höglund
044 733 5781
lena.hoglund@pohjola-norden.fi

Kommentoi ››

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *