Hyppää sisältöön

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto on mukana Ilmastoveivi 2019-kampanjassa!

Pohjola-Nordenin nuorisoliitto päätti hallituksen kokouksessaan 18.3.2019 liittyä Ilmastoveivi 2019-kampanjaan.

Ilmastoveivi2019 on kansalaisten aloittama ilmastokampanja kestävän EU-ilmastopolitiikan puolesta. Vaadimme vetoomuksellamme, että Suomi käyttää heinäkuussa 2019 alkavan EU-puheenjohtajakautensa hyväkseen, jotta EU päivittäisi ilmastopakettinsa tavoitetasot 1,5 asteen polulle. Ilmastoveivi2019 on vapaaehtoistoimin toimiva ja poliittisesti sitoutumaton kampanja. Yhdistämme koko Suomen vaatimaan päättäjiltä ilmastojohtajuutta aikana, jolloin nopeita ja merkittäviä ilmastotoimia tarvitaan akuutimmin kuin koskaan. Kampanjan aloitti joukko opiskelijoita marraskuussa 2018. Helmikuussa 2019 mukana on jo yli 150 vapaaehtoista ympäri Suomea.

Pohjola-Nordenin nuorisoliitto on jo aiemmin peräänkuuluttanut ilmastonjohtajuutta Pohjoismailta. Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto (PNN) on huolissaan maapallon elinkelpoisuuden säilymisestä ilmaston lämmetessä. PNN haluaa korostaa, että valtioiden on kannettava vastuunsa tulevaisuuden sukupolvia ajatellen ja puututtava lainsäädännöllisin keinoin ilmastonmuutoksen etenemiseen.

”Suomen täytyy ottaa vastuuta ympäristökysymyksissä ja näyttää johtajuutta yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen pitää olla suurin ja tärkein teema EU-puheenjohtajuudessa, sanoo liiton puheenjohtaja Veera Hellman.

Kampanjan tavoitteena on kerätä 500 000 allekirjoitusta vetoomukseen, jossa vaadimme, että Suomi edistää EU:n puheenjohtajamaana ilmaston lämpenemisen rajaamista 1,5 asteeseen.

Lisää tietoa kampanjasta löytyy Ilmastoveivin kotisivuilta.

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?