Hyppää sisältöön

Vasemmisto­nuoret: Työtä, tasa-arvoa ja kestävää politiikkaa

Inför riksdagsvalet får Pohjola-Nordens Ungdomsförbunds politiska medlemsorganisationer möjligheten att skriva en kolumn till Nordhumla om vad de anser är de viktigaste frågorna som tangerar unga och Norden. Texterna publicerades i slumpmässig ordning. I dag är det Vänsterungas tur.

Tärkein kysymys kevään eduskuntavaaleissa on talouspolitiikan suunta. Nuorisotyöttömyys on liian korkealla niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Harjoitettu talouskuripoltiikka on johtanut työttömyyteen ja yhteiskunnan rakenteiden rapautumiseen.

Suomessa tarvitaan elvyttävää talouspolitiikkaa ja laajaa investointiohjelmaa. Elvyttävä talouspolitiikka luo työtä ja kasvua, joiden avulla pienennetään julkista velkasuhdetta. Hallituskauden tavoitteena tulee olla vähintään työttömyyden puolittaminen. Investoinnit pitää suunnata uusiutuvaan energiaan, vähäpäästöiseen teknologiaan, vuokra-asuntotuotantoon, raide- ja joukkoliikenteeseen sekä koulutukseen ja tutkimukseen. Maksuttomasta koulutuksesta on pidettävä tiukasti kiinni, se on tasa-arvon peruspalikka ja osaaminen on Suomen menestyksen edellytys myös tulevaisuudessa.

Julkinen talous voidaan tasapainottaa tuhoamatta hyvinvointipalveluja ja nuorten tulevaisuutta. Elvyttävän ja työllisyyttä luovan talouspolitiikan lisäksi valtion veropohjan kannalta erittäin tärkeää on tukkia verovuodot ja torjua harmaata taloutta.

Suomessa pitää toteuttaa verouudistus, jonka tavoitteena on tuloerojen kaventaminen ja verotuksen yksinkertaistaminen. Keskeisin sosiaalipoliittinen tavoite on perustulon käyttöönoton valmistelu. Perustulon tarkoituksena on parantaa ihmisten taloudellista turvaa ja se kaventaisi tuloeroja. Se myös kannustaisi ottamaan vastaan työtä ja perustamaan omia yrityksiä sekä helpottaisi opiskelun ja työelämän yhteensovittamista. Asumisen kalleus on valtava, erityisesti nuoria koskettava, ongelma. Tarvitaan lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja subjektiivinen oikeus omaan kotiin.

Myös työelämää pitää uudistaa. Työelämän sukupuolittuneisuutta, vanhempainvapaata ja vanhemmuuden kustannuksia on jaettava tasaisimmen sukupuolten välillä. Erityisesti nuoria piinaavat vastentahtoiset nollasopimukset on kiellettävä ja aloitettava neuvottelut siirtymisestä kohti yleistä 30-tunnin viikkotuntityöaikaa.

Ympäristökysymykset ovat erityisesti nuorten kysymyksiä, sillä me elämme maapallolla vielä vuosikymmeniä. Kulutuksemme täytyy sovittaa yhteen ympäristön kantokyvyn kanssa ja ilmastonmuutoksen ja ekologisen kriisin torjumiseksi tarvitaan järeitä tekoja. Suomen tulee olla hiilineutraali maa viimeistään vuonna 2050.

Suomen tulee olla kansainvälinen ja moniarvoinen yhteiskunta, jossa rasismia ja syrjintää vastaan tehdään aktiivisesti työtä. Suomen tulee toimia kansainvälisen rauhan rakentamiseksi, eikä meidän pidä liittyä sotilasliitto Natoon.

Teksti: Hanna Sarkkinen

Ehdolla eduskuntaan Oulun vaalipiirissä.

Kuva: Mikko Törmänen

[:sv]

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?