Hyppää sisältöön

Rajaton Pohjola – myös alennuksissa

Euroopassa opiskelijaliikkuvuutta pidetään tärkeänä tavoitteena jo kulttuurien kohtaamisienkin vuoksi. Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että Euroopan unionin peruspilari, vapaa liikkuvuus, toteutuu monesti parhaiten opiskelijoiden toimesta, sillä he ovat ennakkoluulottomia ja seikkailunhaluisia. On kuitenkin paikallaan huomauttaa, että vaikka liikkumisen tavoite on jalo, on olemassa merkittävä este, joka vaikeuttaa nuorten opiskelijoiden liikkumista rajojen yli. Tämä Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton ajama rajat ylittävä joukkoliikenteen opiskelija-alennus olisi omiaan edistämään opiskelijoiden halua lähteä oman maansa rajojen ulkopuolelle, sillä silloin opiskelijan matkabudjetista säästyy rahaa muuhunkin kuin paikallisen liikennöitsijän täysihintaisiin lippuihin. Tämä ongelma on valitettavan totta Pohjolassakin.Euroopassa opiskelijaliikkuvuutta pidetään tärkeänä tavoitteena jo kulttuurien kohtaamisienkin vuoksi. Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että Euroopan unionin peruspilari, vapaa liikkuvuus, toteutuu monesti parhaiten opiskelijoiden toimesta, sillä he ovat ennakkoluulottomia ja seikkailunhaluisia. On kuitenkin paikallaan huomauttaa, että vaikka liikkumisen tavoite on jalo, on olemassa merkittävä este, joka vaikeuttaa nuorten opiskelijoiden liikkumista rajojen yli. Tämä Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton ajama rajat ylittävä joukkoliikenteen opiskelija-alennus olisi omiaan edistämään opiskelijoiden halua lähteä oman maansa rajojen ulkopuolelle, sillä silloin opiskelijan matkabudjetista säästyy rahaa muuhunkin kuin paikallisen liikennöitsijän täysihintaisiin lippuihin. Tämä ongelma on valitettavan totta Pohjolassakin.

Näin EU-vaalien alla saattaa törmätä sloganiin ”Rajaton Eurooppa”. Historian saatossa monia hallinnollisia esteitä, kuten rajatarkastukset, onkin purettu tämän tavoitteen tieltä, mutta silti sosioekonomiset tekijät vaikuttavat liiankin paljon liikkumisesteiden olemassaoloon. Itä-Euroopasta Länsi-Eurooppaan suuntaava opiskelija kohtaa korkeamman hintakustannuksen maan, mikä pahimmillaan karkottaa opiskelijan takaisin kotimaahansa. Lisäksi häntä ei välttämättä osata kannustaa lähteä liikkumaan muualle Eurooppaan, sillä sitä ei matalan sosioekonomisen luokan perheen lapselle pidetä aina rikastuttavana kokemuksena. Toiseen suuntaan matkaava länsieurooppalainen ottaa taasen kaiken hyödyn irti itäisen Euroopan halvemmasta hintatasosta, mutta hänkin mielellään näkisi kotikulmillaan enemmän ihmisiä eri Euroopan maista.

Onneksemme tuloerot eivät meillä Pohjolassa ole revähtäneet suuriksi. Kuitenkin liian monelle opiskelijalle korkeat hinnat esimerkiksi Norjassa toimivat rajaesteenä Pohjolan sisäisessä liikkumisessa. Miten tilannetta voisi siis parantaa? Toimiva vaihtoehto on jo alussa mainitsemani yhteispohjoismainen opiskelija-alennus, joka tarkoittaa sitä, että oman maan opiskelijakortilla opiskelija on oikeutettu toisessa pohjoismaassa matkustaessaan samoihin joukkoliikenne-etuihin kuin kotimaassaankin. Nykytilanteessa toisen maan opiskelijat maksavat kulkuvälineen lipusta täyden hinnan, vaikka paikallinen saman alan opiskelukaveri olisi oikeutettu opiskelija-alennukseen. Opiskelijoiden parissa pohjoismaista yhteenkuuluvuuden tunnetta edistetään parhaiten mahdollistamalla opiskelijoiden edullinen liikkuminen Pohjolassa.

Kim Rantala
Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton varapuheenjohtaja

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?