Hyppää sisältöön

Ole persoonallinen, huolellinen ja realistinen – ja vietä kesä Pohjoismaissa!

Nyt on taas se aika vuodesta, kun aletaan miettiä jo tulevaa kesää ja kesätyömahdollisuuksia. Olisiko tänä vuonna aika lähteä toiseen Pohjoismaahan? Nordjobbin kautta voi yhdellä hakemuksella hakea kesätöitä kaikista Pohjoismaista.

Hakijoita on paljon, ja mietit ehkä, miten erottua joukosta. Eli miten tehdä hakemus, jota ei voi ohittaa? Hyvä hakemus on persoonallinen sekä huolella ja ajoissa täytetty. Nordjobbin hakuaika jatkuu toukokuulle saakka, mutta kesätöitä on tarjolla jo tässä vaiheessa. Mitä aikaisemmin hakemuksen täyttää, sen useammin se pomppaa esille, kun hakemuksia käydään eri maissa läpi.

Hakulomakkeessa valitaan, mihin maihin ja mille aloille hakija on kiinnostunut työllistymään. Paremmat mahdollisuudet työpaikkaan on, kun valitsee mahdollisimman monta maata ja alaa, mutta jos haluaa työllistyä vain tietylle alalle tietyssä maassa, niin siinä tapauksessa kannattaa valita vain ne. Vuoden aikana voi saada vain yhden työpaikkatarjouksen. Ennen kuin hakemus lähetetään eteenpäin työnantajalle, kysytään hakijalta kuitenkin lupaa lähettää hakemus eteenpäin. Tästä voi vielä kieltäytyä menettämättä työpaikkamahdollisuutta, mikäli paikka ei tunnu sopivalta.

Hakemus tulee kirjoittaa jollakin skandinaavisella kielellä, koska suomalaisten hakemuksia ei käydä Suomessa läpi. Hakulomake on kuitenkin mahdollista saada suomenkielisenä. Hakulomakkeen viimeisessä osiossa kirjoitetaan vapaamuotoinen kirje, johon saa omin sanoin nostaa esille ne asiat, jotka haluaa hakemuksessa mainita. Jos on kiinnostunut esimerkiksi saamaan työpaikan samasta kaupungista kaverin kanssa, voi asian mainita kirjeessä. Persoonalliset kirjeet herättävät paremmin huomion, mutta liiallinen jaarittelu ei ole hyväksi. Työnantajat haluavat realistisen kuvan hakijasta ja hänen kielitaidostaan.

Hakulomakkeen täyttö vie hieman aikaa, mutta hakemuksesta voi välillä kirjautua ulos ja käydä päivittämässä toisella kertaa. Tärkeää on kuitenkin, että hakulomakkeen kaikki kohdat ovat täytettyinä.

Nordjobb-työpaikkoja on usealla eri alalla, ja suomalaisia työllistyy kaikkiin maihin. Nordjobbin nettisivuilla löytyy tietoa eri maiden työpaikoista ja käytännön asioista, esimerkiksi verotuksesta. Nettisivuilla julkaistaan muutamia työpaikkoja, mutta suurinta osaa työpaikoista ei ilmoiteta missään. Kannattaa siis lukea sähköpostiaan, koska otamme itse yhteyttä hakijoihin sitä mukaa kun työpaikkoja ilmaantuu. Nordjobb-projektivastaavat eri maissa myös vastaavat mielellään kysymyksiin ja auttavat työnhaussa.

Onnea työnhakuun!

Teksti: Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa

Yhteystiedot:

finland@nordjobb.org

044 333 8965

www.nordjobb.org

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?