Uusi eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran valtiopäivien avajaisiin tasan kaksi viikkoa sitten torstaina 13.4.2023. Vaaleilla valitut 200 kansanedustajaa aloittivat työnsä, ja he ovat seuraavat neljä vuotta rakentamassa yhteiskuntaamme ja luomassa pohjoismaista yhteistyötä. Myös Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskuntaan valitaan uudet jäsenet ja pohjoismaisen yhteistyön ministerinsalkku saa uuden omistajansa.
Nyt jos koskaan on siis aika toimia Suomessa Pohjoismaiden hyväksi. Tulevien vuosien aikana on olennaista vahvistaa Pohjoismaiden välistä yhteistyötä kaikilla politiikan sektoreilla. Suunnaksi tulee ottaa yhtenäinen Pohjola, joka syntyy askeleilla kohti ihmisoikeuksia kunnioittavaa maltillista liittovaltiokehitystä. Visio maailman kestävimmästä ja integroituneimmasta alueesta vuoteen 2023 on säilyttävä kirkkaana valtiomme päätöksenteossa.
Muuttunut ulkopoliittinen tilanne on jo nostanut esiin ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset tuoden Pohjoismaita yhteen puolustuksen alalla. Pian kaikki Pohjoismaat kuuluvat puolustusliitto Natoon, joka luo osaltaan mahdollisuuksia syventää yhteistyötä turvallisuuden osalta. Samalla on merkityksellistä vahvistaa yhteistyötä myös muun muassa ympäristö-, koulutus- ja hyvinvointipolitiikassa unohtamatta talous- ja työvoimapolitiikkaa.
Erityisen tärkeää on ottaa nuoret mukaan visioimaan, suunnittelemaan ja kehittämään pohjoismaalaista yhteistyötä ja tulevaisuuden Pohjolaa. Pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuuden rakentamisessa on nuoret pidettävä mukana, sillä nuoret tulevat elämään siinä todellisuudessa, jota nyt luomme. Ei myöskään saa unohtaa, että nuorilla on valtavasti tietoa ja ajatuksia yhteistyön kehittämiseen sekä uusia näkökulmia mahdollistamaan entistä vaikuttavampaa pohjoismaalaista yhteistyötä ja edelläkäyvää Pohjolaa.
Nuorten osallisuutta päätöksentekoon on lisättävä mahdollistamalla monipuolisia tapoja osallistua. Toivomme Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnalta ja ulkoministeriöltä nuorten aitoa osallistamista ja kuulemista. Tarvitaan pyöreän pöydän keskusteluja pohjoismaisen yhteistyön kehittämiselle, jossa nuoret ja Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto ovat osallisina.
Tulevaisuuden kestävä ja yhtenäinen Pohjola rakentuu vain nuorten avulla!
Lisätietoja antaa: Emilia Winqvist, emilia.winqvist@pnn.fi