Hyppää sisältöön

Färsaarelaista mystiikkaa, norjalaista teinidraamaa ja aktivismia Grönlannista – nauti kulttuurista koko kevät

Kevät on täynnä upeita pohjoismaalaisia kulttuurielämyksiä, ympäri Suomen. Poimi talteen kiinnostavimmat vinkit!

FridaHyvonenPress3

Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Frida Hyvönen esiintyy Helsingin Korjaamolla 11. huhtikuuta. Hyvönen on ollut aktiivinen 2000-luvun puolivälistä lähtien, ja julkaissut kuusi studioalbumia. Viimeisimmällä, upealla Kvinnor och barn -albumillaan Hyvönen jatkaa vakuuttavasti piano- ja sanoitusvetoisella musiikillaan.

Färsaarelaista Eivør Pálsdóttiria on vaikea hehkuttaa liikaa. Musiikin monitaituri saapuu Helsinkiin Tavastia-klubille 26. huhtikuuta ja Tampereen Olympiaan seuraavana päivänä. Eivørin musiikki on todella monipuolista, ja virtuoosi onkin tehnyt kappaleita kaikilla pohjoismaisilla kielillä. Uransa alussa Eivør lauloi pelkästään fääriksi, ja hänen musiikissaan on selkeästi kuultavissa perinteisen färsaarelaisen musiikin vaikutteet.

Sume

Walhallan Kuukauden pohjoismainen elokuva -sarjaa voi ihailla keväällä kymmenellä paikkakunnalla. Yksi katsomisen arvoinen elokuva on grönlantilainen Sumé – The Sound of a Revolution. Sumé on ollut Grönlannin tunnetuin bändi vuosikymmenten ajan, mutta yhtyeen musiikissa on ollut kyse myös aktivismista, grönlantilaisten itsenäistymiskamppailusta. Nyt nähtävä elokuva on ensimmäinen Grönlannissa koskaan tuotettu dokumenttielokuva.

Kevään mittaan tarjolla on myös muun muassa johtajuutta ja hierarkisuutta tutkiva, Anna Odellin Luokkajuhla ja maahanmuuttajateemaa käsittelevä, ruotsalais-suomalais-tanskalaisen yhteistyön tuotos White People/ Det vita folket.

skam

Aina ei jaksa lähteä kotoa ulos kulttuuririentoihin. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä Yle Areena istuttaa tiukasti kotisohvalle norjalaisen teinidraaman Skamin avulla. Varoitus: tämä sarja todella imaisee mukaansa, ja yhtäkkiä voi huomata istuneensa ruudun ääressä yön yli.

Teksti: Veera Paananen

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?