Joulukuun alussa PNN:n jäsenille tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua saamelaiskulttuuriin ja vierailla Saamelaiskäräjillä Inarissa ja Ivalossa. Muutaman päivän aikana ehdimme oppia paljon ja ymmärtää, kuinka monipuolinen ja arvokas kulttuurialue, josta tiedämme tuskin mitään, Lapissa levittäytyy yli valtioiden rajojen.
Keskitalven kaamoksen aikaan matka Ivaloon ja Inariin oli reilun kymmenen hengen matkaseurueellemme monin tavoin ikimuistoinen. Monelle osallistujalle retki oli ensimmäinen kerta näin pohjoisessa ja syvensi jo senkin ansiosta tuntemusta pohjoismaiden kulttuurien ja luonnon monimuotoisuudesta. Paikan päällä tieto juurtui mieliimme aivan eri tavoin kuin kirjojen tai internetin sivuilta.
Varsinainen vierailupäivä maanantai antoi intensiivisyydessään monenlaista ajateltavaa. Aloitimme päivän toisiimme tutustumalla ja jatkoimme yhdessä uudistettuun saamelaiskulttuurin Siida-museoon. Tunnin kierroksen aikana opas ehti kertoa meille tarinoita eri saamelaiskansojen puvuista ja duodji-käsitöistä aina salaperäiseen lippaaseen, johon oli vuosikausia ollut piilotettuna sopimus kolttasaamelaisten oikeuksista maihinsa. Opimme, että saamen kieliä on Suomen alueella kolme ja kaikkiaan yhdeksän, jotka kaikki ovat nykyään Unescon mukaan uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia. Museon seiniä kiertävät suuret luontokuvat tuntureista kuljettivat mukanaan syvemmälle Saamenmaan tunnelmaan. Museokaupan käsitöitä ihaillessamme yllätyimme myös iloisesti, kun henkilökunta puhui sujuvaa ruotsia. Itselleni tuli olo, että täällä todella arvostetaan maamme monikielisyyttä.
Lämpimän vastaanoton saimme myös Saamelaiskäräjien uudessa kokoontumispaikassa, Sajoksessa. Lähialueen puulajeista tehty rakennus on arkkitehtuurisesti täynnä symboliikkaa. Sen nelisakarainen muoto muistuttaa niin neljäntuulen päähinettä kuin porontaljaa, ja kokoussalin ovaalimainen muoto tuo mieleen saamelaisen rummun. Kuulimme ensin lisää saamelaiskulttuurien sekä kielien nykytilasta ja sen jälkeen saamelaisten poliittisesta tilanteesta, kun tapasimme nuorisoneuvoston edustajia. Vaikka saamelaisilla on perustuslain mukaan kulttuurinen itsehallinto ja oikeus koulutukseen omalla kielellä, eivät nämä oikeudet eri puolella maatamme toteudu. Toivoa kuitenkin on. Omaksi lempisanaksi mieleeni jäi kielipesä, joka on alkuperäiskansan kielellä toteutettua kielikylpytoimintaa pikkulapsille, tavoitteena elvyttää kieltä ja sitä kautta koko kulttuuria. Oli ilo kuulla kielipesien positiivisista tuloksista ja uudesta, kulttuuriaan ja kieliään vaalivasta saamelaissukupolvesta. Oli havahduttavaa tajuta, ettei saamelaisille ollut väliä kansallisvaltioiden rajoilla, sillä pohjoisessa Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä ovat yhtä Saamenmaata, ja yhteinen kieli löytyy saamenkielten joukosta. Kohtaaminen inspiroi meitä kaikkia kehittämään yhteistyötä pohjoismaisten nuorten välillä ja levittämään tietoa molemmin puolin.
Päivä päättyi yhteiseen illalliseen, jonne pelkästään ajomatka sakeassa lumipyryssä pimeällä tiellä oli mieleenpainuva kokemus. Taksikuski käänteli rattia huoletta ja kommentoi, ettei ajaminen sen kummempaa ollut kuin kesän yöttömässä yössä. Ajettujen kilometrien määrä vakuutti meidät: emme olleet ensikertalaisen kyydissä. Itselleni, etelän kaupunkilaiselle konkretisoitui se, kuinka erilaista liikkuminen ja kuinka suhteellisia välimatkat ovat Suomen eri kolkissa. Saimme illan aikana vielä rennommin vaihtaa ajatuksia toistemme ja saamelaisten kanssa.
Lähtöpäivän aamuna katselin haikeana lumesta painuneita oksia ja pakkasesta säihkyviä Ivalojoen mutkia ja mietin, kuinka erilaisissa uomissa arkemme virtaa. Kuinka toiselle poissaolot lukiosta poroerottelujen takia ovat arkea ja itselleni taas kirjastopäivät oman kieleni keskellä. Kuka tietää, vaikka viereisessä pöydässä nyt kirjoitushetkelläkin istuisi saamelainen, sillä kasvava osa heistä asuu saamelaisten perinteisen kotiseutualueen ulkopuolella. Ehkä tämä olikin itselleni matkan tärkein oppi. Saamelaiskulttuurit ja -kielet eivät kuulu historiaan vaan nykypäivään ja moninaisuudessaan koskettavat meitä kaikkia suomalaisia.
Tekstin kirjoitti Telma Peura