4.05.2012 08:41

Sorry, this entry is only available in Finnish and Swedish. For the sake of viewer convenience, the content is shown below in this site default language. You may click one of the links to switch the site language to another available language.

Olemme huolestuneina seuranneet kehitystä, jossa julkisuuteen tulee harva se viikko syrjiviä ja rasistissävytteisiä kannanottoja, joissa loukataan vähemmistöjä. Tällainen retoriikka rikkoo useita yhdessä sovittuja kotimaisia ja kansainvälisiä sopimuksia, ja antaa Suomesta maailmalle sivistymättömän ja sisäänpäin kääntyneen kuvan.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Helsingin sopimus toimii perustana pohjoismaiselle yhteistyölle monella yhteiskunnan saralla. Siinä sovitaan esimerkiksi oikeudellisesta, sivistyksellisestä, sosiaalisesta ja ympäristöyhteistyöstä Pohjoismaiden välillä. Myös Pohjoismaiden kansainvälisen yhteistyön pohja on Helsingin sopimuksessa. Sopimuksen keskeisiä arvoja ovat muun muassa avoimuus, yhdenvertaisuus, yhteistyö, vapaus ja tasa-arvo.

Viimeaikainen kehitys, jossa myös näitä arvoja pyritään rajoittamaan, on huolestuttavaa. Poliittisten päättäjien täytyy rohkeasti puuttua populistien tapaan jakaa syrjivää sanomaansa huumorin varjolla. Sananvapaus on kaikilla, mutta sen varjolla ei ole oikeutettua rikkoa yhdessä tehtyjä sopimuksia, saati syrjiä kanssaeläjiä.

Pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuus on avoimuudessa, innovatiivisuudessa ja uusien vaikutteiden omaksumisessa – näin luodaan dynaaminen yhteiskunta, joka pystyy vastaamaan aikamme haasteisiin. Tällaisessa dynaamisessa yhteiskunnassa yhteispohjoismaisilla arvoilla on keskeinen sijansa.

4.5.2012 Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto ry

Tiina Malinen
puheenjohtaja

Kari Salo
pääsihteeri

Kommentoi ››

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *