Arktiset ilmiötIhmisetYhteiskunta

28.08.2019 15:49

Färsaaret eivät ole kaikkein tyypillisin matkakohde. Saarten upea luonto on kuitenkin syy, jonka vuoksi monet turistit päättävät ylittää meren ja saapua vierailulle.  Färsaarilla luonto onkin turismin keskiössä. Vesiputoukset, vihreät vuoret, meren oikukas kauneus sekä hetkessä vaihtuva säätila saavat myös kaukaa saapuneen vieraan ymmärtämään saarten ainutlaatuisuuden. 

Halu kokea karun luonnon ihmeet on kasvattanut turistivirtoja saarille, mikä on poikinut yhä uusia elämyspalveluita tarjoavia yrityksiä saarille veneilystä vaelteluun, helikopteriajeluihin, majoituspalveluihin sekä ravintoloihin. Turismi on tuonut Färsaarille varallisuutta, luonut uusia työpaikkoja sekä osaltaan houkutellut saarilta lähteneitä nuoria takaisin kotiseudulleen. Kiinnostus saaria kohtaan on kasvanut laajemminkin ja ne päätyvät uutisotsikoihin ympäri Euroopan. 

Valitettavasti turismilla on myös haittapuolensa. Samat ongelmat on nähtävissä ympäri Pohjolaa, kun luonnon paikalle houkuttelemat turistit eivät osaa välttämättä kunnioittaa ympäristöään. Leiriytyminen mihin vain, roskaaminen sekä luonnonvaraisten eläinten häiritseminen ovat ääriesimerkkejä ympäristöä vahingoittavasta toiminnasta, johon osa turisteista syyllistyy. Myös turistien määrä voi koitua ongelmaksi, jos luonnoltaan hauraissa kohteissa vierailee enemmän ihmisiä kuin ympäristön kantokyky antaa myöden. 

Myös Färsaarilla turismin kasvu on johtanut ympäristöongelmiin. Saarten uniikki luonto kärsii kasvavista ihmisvirroista, kun yhä useammat käyttävät samoja luontopolkuja, vuokraavat autoja päästäkseen kaikkein syrjäisimmillekin alueille sekä haluavat päästä mahdollisimman lähelle saarten lampaita, lunneja, hylkeitä ja valaita. Tämä aiheuttaa eroosiota, ympäristön likaantumista, ekosysteemien vahingoittumista sekä ongelmia paikallisten kanssa, kun vierailijoiden määrä vahingoittaa paikallisia elinoloja. Usein taustalla on muualta saapuvien vieraiden ymmärtämättömyys paikallisia luonnonoloja kohtaan ja halu saada hinnalla millä hyvänsä kaikki mahdolliset kokemukset, joita luonto tarjoaa. Ymmärtämättömyydellä voi olla kovakin hinta: silloin tällöin saarilta löytyy menehtyneenä omin päin luontoon lähteneitä turisteja, jotka eivät ole varautuneet ankariin luonnonoloihin.

Yhteiskunnallinen keskustelu aiheen tiimoilta on kiihtynyt viime vuosina Färsaarillakin ja ongelmiin on esitetty monenlaisia ratkaisuja. Esimerkiksi pakollisen paikallisen oppaan palkkaaminen vaelluksille toisaalta parantaisi myös vieraiden turvallisuutta ja toisaalta ohjaisi turismista kumpuavia rahavirtoja juuri sille paikallistasolle, jolla iso osa ongelmista kohdataan. Äärimmäinen, mutta tehokas keino olisi myös saarille saapuvien turistien määrän rajoittaminen. Eräs paikallinen esimerkiksi toivoi, että saarille saapuisi vähemmän turisteja, jotka osaisivat kunnioittaa paikallista luontoa sen sijaan, että turismia pyöritetään vain mahdollisimman suuria taloudellisia voittoja tavoitellen. 

Aihe on ollut esillä myös saarten politiikassa elokuun lopussa käytävien parlamenttivaalien vuoksi. Färsaarten parlamentti on melko pieni kuten koko kansakin, sillä parlamentti koostuu vain 33 edustajasta. Sillä on kuitenkin laaja itsehallinto, sillä lähes kaikki yhteiskunnalliset kysymykset ulkopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa lukuun ottamatta kuuluvat parlamentin toimivaltaan. Färsaarelaiset osallistuvat myös Tanskan kansankäräjävaaleihin, sillä saaria edustaa parlamentissa kaksi omaa edustajaa. Heidän asemansa on kuitenkin lähinnä symbolinen, sillä he ottavat kantaa usein lähinnä Färsaaria koskeviin asioihin ja muuten pidättäytyvät äänestämästä. 

Saarten omat parlamenttivaalit olivat näkyvillä kaikkialla myös PNN:n elokuisen jäsenmatkan aikana, sillä vaalimainokset olivat kansoittaneet joka risteyksen, liikenneympyrän sekä kadunvarren. Mielenkiintoinen ero suomalaisen ja färsaarelaisen vaalijärjestelmän välillä on äänestyskopissa tapahtuva ehdokkaan valintatapa. Färsaarilla kaikille äänioikeutetuille annetaan äänestyskoppiin astuessa lista, josta löytyy kaikkien noin 150 ehdokkaan nimi. Tästä listasta ruksataan sitten itselle mieleinen ehdokas eivätkä siis Suomesta tutut ehdokasnumerot eivät ole lainkaan käytössä. Täten myös vaalimainoksista löytyy vain ehdokkaan nimi ja puolue. Koska ehdokkaita on melko maltillinen määrä, ei jokaisesta mainoksesta välttämättä edes löydy ehdokkaan sukunimeä.

Saarten ainutlaatuisuus näkyy myös katukuvassa. Färsaarten pääkaupungissa Tórshavnissa kulkiessa voi huomata tyypillisten ketjukauppojen ja -kahviloiden puuttumisen. Matkustaessa on tottunut, että kaikkialta löytyy H&M tai vaikkapa McDonald’s, mutta tämä ei pidä paikkaansa Färsaarten kohdalla. Pääkaupunki on myös täynnä omakotitaloja eikä kerrostaloja ollut läheskään samalla tavalla kuin esimerkiksi suomalaisissa tai ruotsalaisissa kaupungeissa. Tämä oli mukavaa vaihtelua siihen, mihin on tottunut muualla Pohjoismaissa. Aina ei tarvitse olla kaikkea kuin muualla, vaan tämäkin tekee Färsaarista mielenkiintoisen kohteen vierailla. Ainutlaatuisuus onkin Färsaarten valttikortti, mutta se asettaa saarelaisille myös haasteen ainutlaatuisuuden säilyttämisestä.