Hyppää sisältöön

Pohjoismainen vaikuttajaohjelma

Haluatko oppia lisää siitä, miten voit olla mukana vaikuttamassa pohjoismaiseen yhteistyöhön? Oletko kiinnostunut nuorten mielenterveydestä, ympäristöstä ja ilmastosta vai rauhasta ja turvallisuudesta? Entä kiehtooko sinua pohjoismainen elokuva-ala tai se, mitä arktisella alueella tapahtuu juuri nyt? Mikäli vastasit kyllä, on Pohjoismainen vaikuttajaohjelmamme sinua varten!

Kevään Pohjoismaisen vaikuttajaohjelman tavoitteena on nostaa esille kiinnostavia yhteistyöalueita pohjoismaissa ja avata nuorille, miten he voivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin Pohjolassa. Vaikuttajaohjelma koostuu vierailuista pohjoismaisiin instituutioihin, joissa nuoret pääsevät tapaamaan asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä sekä keskustelemaan eri teemoista. Vierailujen päätteeksi osallistujilla on mahdollisuus kirjoittaa omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan pamflettiin, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Osallistujat saavat myös ohjelmaan osallistumisestaan diplomin. Ohjelmaan osallistuminen on ilmaista ja ohjelmaan voivat osallistua kaikki 15–29-vuotiaat.

Vierailut toteutetaan huhti-toukokuun aikana. Jokainen vierailu käsittelee yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta pohjoismaisessa kontekstissa. Alempaa näet vierailujen ajankohdat ja niissä käsiteltävät teemat:

  • Elokuva-ala Pohjoismaissa – 6.4.2022
  • Rauha ja turvallisuus – 13.4.2022
  • Nuorten mielenterveys Pohjolassa – 4.5.2022
  • Arktinen yhteistyö – 18.5.2022
  • Ympäristö, ilmasto ja biodiversiteetti – 25.5.2022

Saat vapaasti valita, kuinka moneen vierailuun haluat osallistua. Jotta ohjelmasta saa osallistumistodistuksen, tulee osallistujan kuitenkin osallistua vähintään kolmeen eri vierailuun. Jokaisen vierailun kesto on noin kaksi tuntia, ja vierailut ovat lähtökohtaisesti joko suomeksi tai englanniksi ja toteutetaan iltapäivällä ja/tai illalla.

Kuulostaako tämä sinulle sopivalta? Ehdottomasti! Voit ilmoittautua ohjelmaan tästä. Otamme vierailuihin rajatun määrän osallistujia, joten vierailuihin kannattaa ilmoittautua ajoissa. Jotta jokainen halukas osallistuja pääsee osallistumaan niin moneen haluamaansa vierailuun kuin mahdollista, pyydämme sinua merkitsemään ilmoittautumislomakkeeseen sinua kiinnostavimmat vierailut ja teemat paremmuusjärjestyksessä. Jaamme osallistujat vierailuihin näiden tietojen perusteella. Ilmoittautumisajan päätyttyä ilmoitamme osallistujille, mihin vierailuun hän on tullut valituksi sekä tarkemmat tiedot vierailuista. Ensimmäisinä ohjelmaan ilmoittautuneiden toiveita priorisoidaan. Ilmoittautuminen sulkeutuu perjantaina 1.4.

Kysyttävää ohjelmasta? Lähetä sähköpostia iiris.yli-junnila@pohjola-norden.fi. Nähdään keväällä!

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?