Hyppää sisältöön

Jäsenjärjestöt teemana vuonna 2017

Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton painopistealue vuonna 2017 on jäsenjärjestöt. Tämän myötä PNN:n tarkoituksena on esimerkiksi tarjota jäsenjärjestöille kiinnostavia pohjoismaisia puhujia ja kokemusasiantuntijoita heidän omiin tapahtumiinsa. Mitä muuta? PNN:n pääsihteeri Lena Höglund kertoo yleisesti liiton ideologiasta, pohjoismaisista mahdollisuuksista ja jäsenjärjestöjen eduista.

Yleisellä tasolla: mitä kattojärjestön kuuluu tarjota jäsenjärjestöilleen?

Kattojärjestön tulisi tarjota jäsenjärjestöilleen sellaista toimintaa ja tiedotusta, jota jäsenjärjestö pystyy hyödyntämään omassa toiminnassaan tai edunvalvonnassaan. Kattojärjestön on huolehdittava, että jäsenjärjestöjen kiinnostumuksen aiheet ja tarpeet otetaan mahdollisimman paljon huomioon. Sen lisäksi on kattojärjestössä huolehdittava, että toteutetaan sellaista toimintaa, mistä mahdollisimman moni jäsenjärjestö hyötyy ja kiinnostuu.

Mikä on visiosi Pohjoismaista kymmenen vuoden kuluttua?

Vuonna 2026 Pohjoismaat on Euroopan integroituin alue, ja nuoret pystyvät kätevästi liikkumaan, opiskelemaan, työskentelemään ja saamaan palvelut Pohjoismaiden välillä. Uuden pohjoismaisen kieltenopetussuunnitelman myötä liikkuvuus on parantunut pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Pohjoismaisen kansallisuuden ja tiedonsiirron myötä on nuorille helpompaa saada verotustietoja, pankkilainaa ja julkisia palveluita eri Pohjoismaissa. Pohjoismaat ovat vaikutusvaltainen ryhmä EU:ssa ja globaaleissa foorumeissa. Pohjoismaat ovat globaalitasolla johtavia kestävyys-, kasvu- ja hyvinvointikysymyksissä.

Miten PNN aikoo kehittää jäsenjärjestötoimintaansa?

Vuoden 2017 teemana on ”PNN jäsenjärjestöjensä pohjoismaisena kärkiasiantuntijana”. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tarjoamme jäsenjärjestöillemme asiantuntemustamme, jotta he voivat omalta osaltaan edistää nuorten osallisuutta Pohjoismaissa. Toteutamme kuukausittaiset Mitä on Pohjoismaat -tapahtumat, joiden tarkoituksena on tiivistää PNN:n yhteistyötä ja tiedonvälitystä jäsenjärjestöjen kanssa, tarjota ajankohtaisia pohjoismaisia kysymyksiä käsitteleviä seminaareja uusille yleisöille sekä kouluttaa toimijoita pohjoismaisissa asioissa ja järjestötoiminnassa. Mitä on Pohjoismaat -tapahtumat järjestetään siis jäsenjärjestöjemme omien tapahtumien yhteydessä.

Mitä sanoisit järjestölle, joka on kiinnostunut PNN:n jäsenyydestä?

Meidän kauttamme pystytte tarjoamaan jäsenistöllenne pohjoismaisia koulutus-, ura- ja kulttuuritapahtumia ja oppimaan enemmän pohjoismaisesta yhteistyöstä ja edunvalvonnasta. Kaikki järjestöt, jotka jakavat PNN:n arvot avoimuudesta, kestävyydestä ja pohjoismaisuudesta, ovat tervetulleita mukaan meidän toimintaan ja yhteisöön!

Teksti ja kuvankäsittely: Anni Savolainen

Kuva: PNN

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?