Hyppää sisältöön

Alternativ Norden & Pohjolapodi -podcast

Tänään on Alternativ Norden 2020 -uratiedotustapahtuman viimeinen päivä. Sen kunniaksi julkaisemme Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton ihka ensimmäisen podcastin, PohjolaPodin! Kolme ensimmäistä jaksoa on nyt kuunneltavissa täällä Nordhumlassa, sekä SoundCloudissa.

Koronavuoden aikana nuorisoliittomme on joutunut miettimään uudelleen eri tapahtumien konsepteja, mistä johtuen Alternativ Norden -uratiedotustapahtuma järjestettiin tänä vuonna kokonaan virtuaalisesti. Tiedämme, että korona on pakottanut monet nuoret miettimään uravalintoja uudelleen ja siksi koemme tärkeäksi tiedottaa erilaisista uramahdollisuuksista helposti lähestyttävällä tavalla. Järjestimme aiemmin tällä viikolla Facebook -webinaarin liittyen freelance-työskentelyn käytännön seikkoihin, ja eilen omistimme koko päivän hoitoalan työmahdollisuuksista tiedottamiseen Instagramissa. Näiden lisäksi julkaisemme tänään kolme podcast jaksoa joiden teemana on matkailu- ja palvelualan tilanne nyt sekä tulevaisuudessa.

Olemme oppineet huimasti tämän vuoden haasteista, ja toivommekin voivamme jatkaa uratiedotusta näiden meille uusien kanavien ja medioiden avulla, ja tavoittaa niiden kautta mahdollisimman monia nuoria, jotka pohtivat erilaisia työelämään ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Kuuntele alta kaikki kolme podcast -jaksoamme!

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?