Hyppää sisältöön

Alkusyksyn tapahtumia

Alkusyksystä Suomessa järjestetään erityisesti näyttelyitä, taidetapahtumia, keskustelutilaisuuksia ja kirjatapaamisia. Suurin osa listan tapahtumista järjestetään Helsingissä, mutta myös Oulu ja Kemi pääsivät mukaan listaan. Kulttuuripiste järjestää tänä syksynä erityisen paljon grönlantilaisia tapahtumia. Erinomainen tilaisuus nähdä ja kuulla grönlantilaista taidetta ja kulttuuria! Syksyn kruunaa Café Norden, pohjoismainen kulttuuritapahtuma ja kohtauspaikka, jota PNN järjestää aktiivisesti. Teemana tänä vuonna on kahvi. Lue lisää alta!

Elokuu

Ääniä muualta – pohjoinen äänimaisema Oulussa. Kulttuuritalo Valve & MUU MAA Taidebussi, Oulu, 18.-19.8.2016. ”Ääniä muualta” on valtakunnallisen taiteilijajärjestö MUU ry:n toteuttama äänitaiteen tapahtuma Oulussa. Tapahtuman toteutuksessa yhteistyökumppaneina ovat Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste, Pohjoinen valokuvakeskus sekä Kulttuuritalo Valve. Valveen Elokuvateatteri Studiossa järjestettävässä, yleisölle avoimessa äänitaiteen seminaarissa esitellään pohjoismaisia äänitaiteeseen keskittyviä hankkeita ja projekteja ja tapahtumaan osallistuvat taiteilijat kertovat työskentelymetodeistaan. Konsertti ja seminaari löytävät uusia yleisöjä äänitaiteelle, nostavat esiin Oulun ja pohjoisen aktiivista äänitaidetoimintaa, tuovat esille MUUn julkaisemaa Äänitaiteen Pankki -tietokantaa ja kehittävät äänitaiteen tekijöiden verkostoja. Huom! Taidebussiin ennakkoilmoittautuminen.

Pohjoiskalottikonferenssi. Kemin kulttuurikeskus, Kemi. 19.-21.8.2016. Elokuussa 2016 kokoonnutaan Pohjoiskalottikonferenssiin verkostoitumaan ja keskustelemaan Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisalueille, ja alueiden asukkaille merkittävistä asioista. Tulkattu konferenssi käynnistyy, kun omien kulttuuriensa edustajat, huippukirjailijat Rosa Liksom, Mikael Niemi, Siiri Magga-Miettunen ja Tor Eystein Øverås keskustelevat rajoista niin erottavina kuin yhdistävinä tekijöinä ja luovuuden lähteinä. Lauantaina keskitytään yrittämiseen, opetukseen ja oppimiseen yli rajojen, ja sunnuntain pääteemaksi on muotoutunut kulttuurivienti ja paikallisen kulttuurin hyödyntäminen. Perinteisesti Pohjoiskalottikonferenssi on ollut niin poliitikkojen, vapaaehtoisorganisaatioiden, kulttuurivaikuttajien, yrityselämän että meidän kaikkien kohtauspaikka ja keskustelufoorumi jo vuodesta 1960.

Sarjakuvanäyttely: grönlantilaista satiiria. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 23.8.-9.9.2016. Näyttely Grönlantilainen satiiri kommentoi yhteiskuntaa terävällä ja humoristisella tavalla. Näyttelyssä esitellään kolmen eri taiteilijan töitä aina 70-luvusta tähän päivään.Per Dankerin Parcafolket on ollut olemassa vuodesta 1969 ja Robert Holmenen Buuarsikkut og Co. sai alkunsa 1990-luvulla. Martin Brandt Hansen on uudempi tekijä. Hänestä tuli tunnettu piirustuksistaan Tiu Tiu -lehdessä, joka ilmestyi aikaisemmin viikoittain Nuukissa. Kaikki kolme taiteilijaa ovat suosittuja Grönlannissa.

HOPN matkustaa Trondheimiin! Trondheim, Norja. 25.-28.8.2016. Helsingin Opiskelijoiden Pohjola-Norden matkustaa Norjaan yhdessä ruotsalaisen jäsenjärjestömme kanssa. Lisätietoja HOPNilta (Facebook).

Finland – 800 år på 80 minuter. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 26.8.2016 klo 13. Hur blev Finland till? Nils Erik Villstrand berättar om Finlands utveckling under 800 år. Professor Nils Erik Villstrand håller föredrag om hur ’högoddsaren’ Finland blev till: från svensk riksdel via ryskt storfurstendöme till självständig nordisk välfärdsstat.

Bokutgivningsfest: Maresi som lättläst! Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 31.8.2016 klo 17. Maria Turtschaninoffs populära ungdomsroman Maresi kommer ut som lättläst och vi ordnar bokutgivningsfest tillsammans med LL-Center. Välkommen med och fira! På utgivningsfesten samtalar Jolin Slotte, Jenny Wiik och Maria Turtschaninoff om Maresi, Röda Klostret och bokens hisnande berättelse. Vi får också höra Slotte läsa ett stycke ur boken.

Syyskuu

A Night of Philosophy. Kiasma, Helsinki. 2.9.2016 klo 19:00 – 3.9.2016 klo 07:00. A Night of Philosophy is 12 hours of exceptional speeches, free-flying ideas and art experiences, from seven in the evening until seven in the morning. There will be 20-minute speeches by philosophers and international thinkers, surprising performances and music throughout the night. Participants include Finnish and international philosophers from the top of their trade. At three o’clock in the morning the Norwegian trio SLAGR will make a performance, where the audience gets to lie down. The event is organized by Helsinki Festival with Nordic Culture Point as a partner.

Pohjoismainen satulauantai: viikingit. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 3.9.2016 klo 13. Avoin satutuokio lapsille ja heidän perheilleen. Kieli: suomi ja skandinaaviset kielet. 

Kirjailijailta: Suomalaiset kynät Pohjolassa. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 7.9.2016 klo 18. Pohjoismaiseen kulttuuripisteeseen saapuu vieraiksi kaksi suomalaista, yhteiskuntatietoista kirjailijaa, jotka molemmat asuvat toisessa Pohjoismaassa. Annukka Oksanen on Kööpenhaminassa asuva toimittaja ja kirjailija ja Sanna Sarromaa on Norjassa asuva kirjailija ja entinen paikallispoliitikko. Illan juontaa kulttuuritoimittaja Sebastian Bergholm, ja sen aikana keskustellaan sekä Tanskan ja Norjan ajankohtaisista aiheista että Oksasen ja Sarromaan kokemuksista näissä maissa.

Arvokkaat sanat – Pohjoismais-virolainen sananvapausseminaari. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 9.9.2016 klo 13-17. Tänä vuonna juhlitaan 250-vuotiasta lehdistönvapautta ja pohjoismaista julkisuusperiaatetta. Pohjoisissa demokraattisissa tasavalloissa syvälle juurtunutta lehdistön- ja sananvapautta arvostetaan korkealle. Pohjoismais-virolaisessa Arvokkaat sanat -sananvapausseminaarissa Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron PEN-keskusten edustajat käsittelevät sananvapautta kiinnostavien vieraiden kera ja kutsuvat yleisön mukaan keskustelemaan. Kieli: englanti. Huom! Varaa paikkasi etukäteen.

Utställning: Norge i akvareller. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 13.9.-17.10.2016. Utställningen Norge i akvareller består av Irina Rebnitskayas (RU) akvareller från en målningsresa i Norge. En del av verken i är målade utomhus vid de berg, vattenfall, fjordar och glaciärer som förekommer i målningarna. Konstnären fick utstå både regn, dimma och vindbyar. Molnen rörde sig och ljuset förändrades snabbt. Detta avspeglas i konstverken som speglar ett spektrum av olika känslor och stämningar. Här finns något för alla att identifiera sig med.

Pohjoismainen kielikahvila. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 14.9.2016 klo 17. Kielikahvilassa osallistujat pääsevät harjoittelemaan islannin, norjan, ruotsin, suomen ja tanskan taitojaan natiivipuhujien kanssa. Kaikki ovat tervetulleita, niin aloittelijat kuin pidempään kieltä puhuneet ja natiivipuhujat.

Diskussionstillfälle: Nordiska rådets filmpris 2016. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 19.9.2016 klo 17. I samband med filmfestivalen Kärlek & Anarki bjuder vi in nordiska filmskapare för att diskutera nordisk film och årets nomineringar till Nordiska rådets filmpris.I paneldiskussionen deltar aktuella gäster från filmfestivalen Kärlek & Anarki. De diskuterar filmpriset, de nominerade filmerna och nordisk film i allmänhet. Nominationerna för filmpriset offentliggörs i slutet av augusti. Paneldiskussionen är på engelska.

Nuoret Pohjoismaiset Elokuvalahjakkuudet. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 21.9.2016 klo 18. Miten nuoret pohjoismaiset elokuvantekijät näkevät maailman? Mitä he voivat oppia toisiltaan? Syksyllä 2015 Reykjavik International Film Festivalin nuorisoryhmä Young Nordic Film Link järjesti tapaamisen, johon osallistui 24 nuorta pohjoismaista elokuvantekijää ja kriitikkoa. Viikonpituinen elokuvaleiri järjestettiin samaan aikaan Reykjavik International Film Festivalin kanssa. Tarkoituksena oli rakentaa pohjoismainen elokuvaverkosto ja tutustua pohjoismaiseen elokuvaidentiteettiin. Osallistujat olivat 18‒26-vuotiaita elokuvantekijöitä Tanskasta, Virosta, Suomesta, Islannista, Norjasta ja Saksasta. Illan aikana pääsemme näkemään osan lyhytelokuvista, jotka syntyivät työpajassa. Lisäksi kuulemme suomalaisten osallistujien kokemuksia ja ajatuksia tapaamisesta. Tilaisuuden juontajana toimii Emilia Haukka Euphoria Borrealiksesta.

Ungdomskonferens: Sillat-Broar-Broer-Bridges. Borgbacken, Helsingfors. 26.-28.9.2016. Konferensteman är delaktighet och demokrati, positiv mental hälsa, sysselsättning, utbildning och kultur. Ungdomar, forskare från olika discipliner, tjänstemän, lärare och ungdomsarbetare diskuterar och utvecklar tillsammans nya metoder för att främja ungdomars livsvillkor i Norden. Det är en tvärsektoriell samnordisk konferens som erbjuder nya verksamhetsmodeller, samarbetsnätverk och ett lokalt kulturutbud.

Pohjoismainen lukupiiri: Kirjadiggaajat. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 28.9.2016 klo 17. Oletko viime aikoina lukenut hyvän kirjan? Tule mukaan puhumaan kirjoista, ilman vaatimuksia. Kirjadiggaajat toteutetaan yhteistyössä Lycksalighetens Ö – ainejärjestön kanssa. Lycksalighetens Ö on ainejärjestö pohjoismaista kirjallisuutta opiskeleville Helsingin yliopistolla.

Satutuokio. Pohjoismainen kulttuuripiste, Helsinki. 29.9.2016 klo 9.30. Ryhmien tulee ilmoittautua etukäteen. Lisätietoa syksyn alussa. Kieli: ruotsi.

Café Norden. Helsingfors. 30.9.-2.10.2016. Café Norden är ett årligen återkommande kulturevenemang och fungerar som en mötesplats för unga nordbor. Evenemanget har ordnats sedan år 1992 i sammarbete med ungdomsföreningarna i Norden. Årets tema är kaffe och kaffekultur. Alla de som är medlemmar i PNU och vill fördjupa sin förståelse av nordiskhet i lekens tecken får delta i evenemanget.  Vi kommer att baka nordiska bakverk tillsammans, besöka mindre kaffefabriker och får också kaffesmakprovning i kafferosterier. Vi kommer också att höra hur fikakultur har utvecklats i Norden och experter när det gäller hållbarhetsfrågor. Finska startup-företagare kommer också dela sina erfarenheter av cafébranschen. Veckoslutets höjdpunkt är förstås galamiddagen som arrangeras på lördag kväll. Obs! Sista anmälningsdagen är måndag den 29 augusti.

Teksti: Anni Savolainen

Kuva: Ervine Cathrine OmrengAlkusyksystä Suomessa järjestetään erityisesti näyttelyitä, taidetapahtumia, keskustelutilaisuuksia ja kirjatapaamisia. Suurin osa listan tapahtumista järjestetään Pohjoismaisella kulttuuripisteellä Helsingissä. Kulttuuripiste järjestää tänä syksynä erityisen paljon grönlantilaisia tapahtumia. Erinomainen tilaisuus nähdä ja kuulla grönlantilaista taidetta ja kulttuuria! Syksyn kruunaa Café Norden, pohjoismainen kulttuuritapahtuma ja kohtauspaikka, jota PNN järjestää aktiivisesti. Teemana tänä vuonna on kahvi. Lue lisää alta!

Kuva: Ervine Cathrine Omreng

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?