Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä vietettiin Grönlanti-valokuvanäyttelyn avajaisia ja elokuvailtaa. Yleisöä saapui paikalle salin täydeltä.
Luontovalokuvaaja Tea Karvisen Grönlannissa ottamat valokuvat avasivat Pohjoismaisen kulttuuripisteen Grönlanti-illan Helsingin Kaisaniemessä 21. tammikuuta. Karvisen kuvissa sään pieksemät kalastajatorpat, viirusilmäiset valjakkokoirat, auringossa kylminä timantteina loistavat jäävuonot ja hylkeenpyytäjien ahavoituneet kasvot johdattivat yleisön Grönlannin karuihin ja samalla lumoavan kauniisiin maisemiin. Kuvaesityksen lomassa Karvinen kertoi kohtaamisista jääkarhujen kanssa, hyljekeiton maistelusta, telttailusta erämaassa ja jääliikuntojen sotatantereen jylyä muistuttavista äänistä melontaretkillä. Tea Karvisen ja Tiina Itkosen yhteisvalokuvanäyttely Grönlanti avattiin tilaisuuden yhteydessä.
Illan elokuvana nähtiin Inuk (2010). Elokuva on klassinen kasvutarina, jossa 16-vuotias päähenkilö Inuk sijoitetaan kasvatuskotiin entiselle kotiseudulleen Pohjois-Grönlantiin. Pääkaupunki Nuukissa nuoruutensa asunut inuiittipoika tutustuu itseensä, juuriinsa ja inuiittikulttuuriin hylkeenpyytäjien matkassa.
Lounais-Grönlannin rannikolla sijaitsevassa Nuukissa asuu noin neljännes arktisen saaren 57 000 asukkaasta. Monen pääkaupunkilaisen arkeen kuuluvat amerikkalaiset tv-sarjat ja ruokaostokset supermarketissa. Perinteinen kalan-, valaan- ja hylkeenpyyntiin perustuva inuiittikulttuuri on säilynyt parhaiten saaren pohjoisosissa.
Inuk on kertomus perinteisen ja modernin hankauspinnasta grönlantilaisessa yhteiskunnassa, jossa etenkin inuiitit kärsivät erilaisista sosiaali- ja terveysongelmista, kuten alkoholismista. Elokuvan nuoret puolestaan joutuvat kärsimään vanhempiensa vaikeuksista löytää paikkaansa muuttuvassa ympäristössä. Luonnon muuttuminen vaikeuttaa perinteisten elinkeinojen harjoittamista, kun jäätä on vuosi vuodelta vähemmän eikä esi-isien perintönä saatuun säänluentatietoon aina enää käy luottaminen.
Elokuvan näyttelijöistä suurin osa on inuiitteja, ja kerronnasta välittyy aitous. Katsoja miltei tuntee hyytävän kylmän tuulen kasvoillaan koiravaljakon kiitäessä jäätikön halki ja hylkeennahka-anorakin pehmeän karvan kaulallaan. Henkilöhahmoihin on helppo samaistua, vaikka elokuvan kerrontaa onkin tehostettu hienoisella pelkistävyydellä. Tarina hauraan luottamuksen rakentumisesta ja toivon vahvistumisesta on maalattu paksuin, ja kuitenkin herkin vedoin. Inuk vie kauas, mutta tulee lähelle.
Teksti: Katri Meriläinen
Kuva: Silje Bergum Kinsten/norden.org