Hyppää sisältöön

Vuoden 2021 Pohjoismaisen vaikuttajaohjelman pamfletti julkaistu!

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto aloitti Pohjoismaisen vaikuttajaohjelman syksyllä 2021. Syksyn aikana järjestettiin kaksi tapahtumaa, yksi Vaasassa ja yksi Turussa. Tapahtumien tarkoituksena oli kutsua koolle nuoria eri Pohjoismaista keskustelemaan siitä, miten he voisivat päästä vahvemmin mukaan vaikuttamaan alueelliseen yhteistyöhön Pohjoismaissa. Tapahtumissa haluttiin innostaa nuoria osallistujia näiden kysymysten avulla: Miten nuoret valtuutetut pääsevät vaikuttamaan alueellisiin projekteihin? Miten heidän omat alueensa voisivat tehdä yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa? 

Tähän pamflettiin olemme koonneet tekstejä ohjelmaan osallistuneilta nuorisovaltuutetuilta. Teksteissä he kertovat ajatuksistaan, ideoistaan ja johtopäätöksistään, joita ohjelma on heissä herättänyt. Pamfletti sisältää myös muutaman sanan puheenjohtajaltamme Maria Karjalaiselta sekä syvällisemmän katsauksen ohjelmaan. Lue pamfletti täältä.

Keväällä 2022 jatkamme Pohjoismaista vaikuttajaohjelmaa, mutta tänä vuonna koulutuksellisena ohjelmana. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?