Hyppää sisältöön

Vauhdikas ja jännittävä vuosi tulossa

Näin vuoden alussa pohdiskelee usein, mitä uutta tuleva vuosi pitää sisällään. Henkilökohtaisesta näkökulmasta vuodelle 2014 on ainakin ladattu paljon odotuksia, eikä vähiten siksi, että saan toimia Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton puheenjohtajana. Vuodesta on epäilemättä tulossa vauhdikas ja jännittävä, mutta myös haastava: monet tapahtumistamme ovat uusia ja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

PNN:n vuosi on jo täydessä käynnissä. Helmikuuhun mennessä olemme ehtineet järjestää saamen kielen kurssin ja matkan Pohjois-Ruotsin Jokkmokkiin. Vuoden strateginen painopiste on yhteistyön tiivistäminen 90-vuotiaan Pohjola-Nordenin kanssa: ensimmäinen yhteisvoimin järjestetty tapahtuma on jo 21. maaliskuuta, kun juhlistamme Pohjolan päivää aivan uudella tavalla.

PNN:n tärkeimpiä tehtäviä on herättää keskustelua pohjoismaisista, nuoria koskevia kysymyksistä. Edunvalvontaa kehittääksemme osallistumme Porissa järjestettävään SuomiAreenaan, jossa tarkoituksena on verkostoitua ja levittää tietoutta sydäntämme lähellä olevista aiheista. Vaikutamme lisäksi aktiivisesti kattojärjestössämme FNUF:ssa ja Nuorten Pohjoismaiden neuvostossa.

Pohjoismaisista opiskelumahdollisuuksista tiedottaminen nuorille on edelleen PNN:n agendalla. Täksi vuodeksi olemme saaneet mukaan uusia yhteistyökumppaneita, ja ensimmäinen tiedotustapahtuma, Pohjolaan!, järjestetään 7.3. CIMO:ssa. Jäsenjärjestöillemme haluamme puolestaan tarjota mahdollisuuden keskustella pohjoismaisista kysymyksistä sekä kehittää omaa pohjoismaista toimintaansa syksyn pyöreän pöydän keskustelutilaisuudessa.

Vaikka vuosi tuo mukanaan paljon uutta, jatkuvuutta toimintaan luovat jo käsitteiksikin muodostuneet perinteiset tapahtumat SaunaExpressen ja Café Finland, jotka tarjoavat paikallisosastoaktiiveille tilaisuuden vaihtaa kokemuksia ja tavata muita pohjoismaalaisia. Pidemmän aikavälin projekteja vuonna 2014 ovat myös viestinnän ja talouden kehittäminen.

Pohjoismaisen yhteistyön tärkeys on viime aikoina korostunut yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä renessanssi näkyy myös PNN:n toiminnassa – lähtekäämme siis yhdessä vahvistamaan pohjoismaista nuorisoyhteistyötä.

Kai Alajoki
PNN:n puheenjohtajaNäin vuoden alussa pohdiskelee usein, mitä uutta tuleva vuosi pitää sisällään. Henkilökohtaisesta näkökulmasta vuodelle 2014 on ainakin ladattu paljon odotuksia, eikä vähiten siksi, että saan toimia Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton puheenjohtajana. Vuodesta on epäilemättä tulossa vauhdikas ja jännittävä, mutta myös haastava: monet tapahtumistamme ovat uusia ja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

PNN:n vuosi on jo täydessä käynnissä. Helmikuuhun mennessä olemme ehtineet järjestää saamen kielen kurssin ja matkan Pohjois-Ruotsin Jokkmokkiin. Vuoden strateginen painopiste on yhteistyön tiivistäminen 90-vuotiaan Pohjola-Nordenin kanssa: ensimmäinen yhteisvoimin järjestetty tapahtuma on jo 21. maaliskuuta, kun juhlistamme Pohjolan päivää aivan uudella tavalla.

PNN:n tärkeimpiä tehtäviä on herättää keskustelua pohjoismaisista, nuoria koskevia kysymyksistä. Edunvalvontaa kehittääksemme osallistumme Porissa järjestettävään SuomiAreenaan, jossa tarkoituksena on verkostoitua ja levittää tietoutta sydäntämme lähellä olevista aiheista. Vaikutamme lisäksi aktiivisesti kattojärjestössämme FNUF:ssa ja Nuorten Pohjoismaiden neuvostossa.

Pohjoismaisista opiskelumahdollisuuksista tiedottaminen nuorille on edelleen PNN:n agendalla. Täksi vuodeksi olemme saaneet mukaan uusia yhteistyökumppaneita, ja ensimmäinen tiedotustapahtuma, Pohjolaan!, järjestetään 7.3. CIMO:ssa. Jäsenjärjestöillemme haluamme puolestaan tarjota mahdollisuuden keskustella pohjoismaisista kysymyksistä sekä kehittää omaa pohjoismaista toimintaansa syksyn pyöreän pöydän keskustelutilaisuudessa.

Vaikka vuosi tuo mukanaan paljon uutta, jatkuvuutta toimintaan luovat jo käsitteiksikin muodostuneet perinteiset tapahtumat SaunaExpressen ja Café Finland, jotka tarjoavat paikallisosastoaktiiveille tilaisuuden vaihtaa kokemuksia ja tavata muita pohjoismaalaisia. Pidemmän aikavälin projekteja vuonna 2014 ovat myös viestinnän ja talouden kehittäminen.

Pohjoismaisen yhteistyön tärkeys on viime aikoina korostunut yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä renessanssi näkyy myös PNN:n toiminnassa – lähtekäämme siis yhdessä vahvistamaan pohjoismaista nuorisoyhteistyötä.

Kai Alajoki
PNN:n puheenjohtaja

Jaa somessa: