Hyppää sisältöön

Kevätkokouksen 2026 julkilausuma: Suunnitellut uudistukset Helsingin sopimukseen eivät ole riittäviä!

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto korostaa kevätkokouksessaan 28.4.2026 antamassaan lausunnossa, että Helsingin sopimusta tulee päivittää suunniteltua laajemmin.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto katsoo, että syvemmän pohjoismaisen yhteistyön tarve on ajankohtaisempi kuin koskaan. Nykyinen kansainvälinen tilanne korostaa sen merkitystä entisestään. Muuttunut turvallisuusympäristö, taloudellinen epävarmuus ja globaalit kriisit edellyttävät Pohjoismailta yhtenäisempää ja määrätietoisempaa toimintaa. Yksin toimiessa Pohjoismaat voivat helposti jäädä suurvaltojen varjoon. Yhdessä Pohjoismaat muodostavat vakaan ja vaikutusvaltaisen alueen, jolla on merkittävä rooli Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. 

Vuonna 1962 allekirjoitettu Helsingin sopimus on tarjonnut keskeisen kehyksen pohjoismaiselle yhteistyölle. Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto pitää sopimuksen päivittämistä välttämättömänä, mutta korostaa, että uudistuksen tulee olla kunnianhimoinen. Tällä hetkellä ajankohtainen päivitystyö, jossa vahvistetaan Ahvenanmaan, Grönlannin ja Färsaarten roolia pohjoismaisessa yhteistyössä, on erittäin tärkeä ja tarpeellinen toimenpide. Tämä näyttää kuitenkin jäävän ainoaksi muutokseksi Helsingin sopimukseen, vaikka Pohjoismaiden neuvosto oli suositellut muun muassa uusia pohjoismaisia yhteistyöaloja. Pohjoismainen yhteistyö nauttii suurta kannatusta pohjoismaalaisten parissa eikä täten kyseinen uudistus Pohjolan ”perustuslakiin” ole muuta kuin suuri pettymys. 

Kunnianhimoisempi ja syvempi Helsingin sopimus voisi käynnistää pohjoismaisen yhteistyön uuden kulta-ajan ja tuoda näkyviä hyötyjä sekä jokaiselle kahdeksalle Pohjoismaalle että myös niiden kansalaisille.  

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto vaatii, että Helsingin sopimuksen uudistaminen johtaa konkreettisesti tiiviimpään, velvoittavampaan ja laaja-alaisempaan pohjoismaiseen yhteistyöhön kaikkien pohjoismaalaisten hyväksi. Tämän saavuttamiseksi: 

  • Pohjoismaiden ministerineuvoston toimivaltaa tulee laajentaa.  
  • Pohjoismaiden neuvoston roolia tulee vahvistaa yleispohjoismaisena parlamentaarisena toimijana.  
  • Pohjoismaisista kysymyksistä tulee käydä säännöllistä keskustelua kansallisissa parlamenteissa, ja niistä tulee viestiä aktiivisesti kansalaisille.  
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka tulee virallisesti sisällyttää Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston piiriin, ja puolustusyhteistyötä tulee syventää.  
  • Lainsäädäntöprosesseissa tulee järjestelmällisesti ehkäistä uusien rajaesteiden syntymistä, ja olemassa olevien esteiden purkamista tulee tehostaa.  

Syvempää yhteistyötä ei tule nähdä kansallisen itsemääräämisoikeuden heikentymisenä. Päinvastoin se vahvistaa kykyämme vastata yhteisiin haasteisiin ja laajentaa toimintamahdollisuuksiamme. Tavoitteena on tehdä pohjoismaisesta yhteistyöstä konkreettista, vaikuttavaa ja kansalaisille näkyvää. 

Pohjoismainen yhteistyö ei ole ainoastaan historiallinen menestystarina, vaan rationaalinen ja välttämätön vastaus nykyiseen maailmantilanteeseen. Nyt on ratkaiseva hetki määrittää, kuinka kunnianhimoista tulevaisuuden pohjoismainen yhteistyö on.

Lisätietoja: Sara Nyman, hallituksen puheenjohtaja, sara.nyman@pnn.fi

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?