Hyppää sisältöön

Kevään Pohjoismaisen vaikuttajaohjelman kuulumisia! 

Tänä keväänä Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto järjesti Pohjoismaisen vaikuttajaohjelman. Ohjelman tarkoituksena oli nostaa esille, miten nuoret voivat vaikuttaa Pohjolassa sekä esitellä eri aihealueita pohjoismaisessa kontekstissa.  

Vaikuttajaohjelmaan kuului viisi eri vierailua, joissa eri alojen asiantuntijat kertoivat alastaan. Vierailujen teemat olivat: kulttuuri, mielenterveys & hyvinvointi, rauha & turvallisuus, arktinen yhteistyö sekä ilmasto & ympäristö. Lisäksi osallistujat pääsivät vierailemaan eri instituutioissa, kuten ministeriöissä.  

Nuoret pääsivät muun muassa keskustelemaan Suomen arktisen suurlähettilään kanssa arktisesta yhteistyöstä, tutustumaan pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön puolustusministeriössä sekä kuulemaan pohjoismaisesta kulttuuriyhteistyöstä. Pandemiasta huolimatta jokainen vierailu saatiin toteutettua ja osallistujilta saamamme palautteen mukaan, vierailut olivat kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä. 

Vierailujen lisäksi osallistujilla on mahdollisuus kirjoittaa syksyllä julkaistavaan pamflettiin vierailun aikana heränneistä ajatuksista. Pamfletin tarkoituksena on nostaa nuorten ääni esille tulevaisuuden ratkaisuissa ja siten se on oiva väylä nuorille vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Vaikuttajaohjelma saa myös jatkoa ensi keväänä, jolloin suunnitelmissa on järjestää viikonlopun kestävä vaikuttajaohjelman seminaari. Tästä tiedotamme myöhemmin lisää!

Suuri kiitos osallistujille ja mahtaville puhujille! 

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?