Mäntyjä

18.11.2019 14:51

Sorry, this entry is only available in Finnish and Swedish. For the sake of viewer convenience, the content is shown below in this site default language. You may click one of the links to switch the site language to another available language.

Suomessa on elinympäristöjä, joita voidaan pitää uhanalaistuneina. Yli puolet Suomen alkuperäisestä suoalasta on menettänyt luonnontilansa. YK-organisaatio Ipbesin vuoden 2019 raportti kertoo, että lähes miljoona eläin- ja kasvilajia on sukupuuton partaalla.

Luonnon monimuotoisuus on suomalaisille ja Suomelle monella tapaa merkittävä asia. Biodiversiteetistä on huolehdittava, sillä vain tällä tavoin voimme turvata tuleville sukupolville edellytykset hyvään elämään ja hyvinvoivaan ja monimuotoiseen ympäristöön.  Ei ole siis ihme, että luonto ja ympäristö menevät suomalaisten mielestä talouskasvun edelle. Peräti kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, ettei talouskasvua tule asettaa luonnon edelle Yle Luonnon teettämän kyselyn mukaan.

“Luontoarvot ovat tärkeitä suomalaisille ja pohjoismaalaisille, mutta luontosuhteen ylläpitämisen lisäksi tarvitsemme toimia, jotta myös tulevat sukupolvet voivat nauttia siitä monimuotoisesta luonnosta. Nuorten ääntä on kuultava, kun uutta biodiversiteettisopimusta solmitaan Kiinassa 2020”, jyrähtää Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton puheenjohtaja Veera Hellman.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto järjestää nuorten biodiversiteettiworkshopin Ympäristöministeriön kanssa 24.1.2020, johon kutsutaan nuoria kaikkialta Suomesta. Tällä tavalla Nuorisoliitto tekee osansa ja tarjoaa nuorille vaikutusmahdollisuuksia globaaliin biodiversiteettisopimukseen.

“Yksi vuoden 2020 painopisteistä tulee olemaan biodiversiteettisopimus ja vaikuttamistyö sen ympärillä. Pohjoismaista löytyy tietämys ja tahtotila, joiden avulla voimme muuttaa kurssia. Suomen tulisi seurata Tanskan mallia ja luonnehtia biodiversiteettilaki Suomelle”, kehottaa PNN:n vastavalittu vuoden 2020 puheenjohtaja Maria Karjalainen.

Ilmastomuutos ja biodiversiteetti kulkevat käsi kädessä. Ilmastomuutoksen uhkakuvat ovat ajaneet nuoret lakkoilemaan ilmaston puolesta. Biodiversiteettiworkshop avaa kuitenkin nuorille takaoven vaikuttamiseen. Siksi Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto toivoo erityisesti, että biodiversiteettiworkshopiin osallistuu nuoria mahdollisimman monista taustoista ja eri alueilta. Ilmoittautuminen workshopiin avautuu 9.12.2019.

 

Yhteystiedot:

 

Veera Hellman, puheenjohtaja 050 385 8229

Lena Höglund, pääsihteeri 044 733 5781

Kommentoi ››

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *