Hyppää sisältöön

Vaikuttaminen

Pohjola-Nordenin nuorisoliitto edustaa nuorisojärjestöjä, jotka puolustavat kansalaisten oikeuksia Pohjoismaissa. Meille tärkeitä arvoja ovat erityisesti vapaa liikkuvuus Pohjoismaiden ja itsehallintoalueiden välillä sekä Pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvot, kuten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja demokratia. Pohjoismaiden välisen pitkäikäisen yhteistyön taustalla ovat näiden lisäksi yhteinen kulttuuri- ja kieliperintö, yhtenäiset työmarkkinat ja lähestymistavat kestävään kehitykseen sekä ympäristö- ja ilmastoasioihin. Pohjoismaisen yhteistyön vahvuus perustuu yhteiseen luottamukseen, ja Pohjoismaiden hallitukset ovatkin asettaneet tavoitteeksi, että Pohjola on maailman integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. 

PNN pyrkii vaikuttaa pohjoismaiseen yhteistyöhön tekemällä kannanottoja, joissa esitetään ratkaisuja Pohjoismaiden haasteisiin. Annamme lausuntoja käsillä olevista asioista ja kokoamme yhteen nuorten mielipiteitä liittyen yhteiskunnallisiin kysymyksiin. PNN on puoluepoliittisesti sitoutumaton nuorisojärjestö ja vaikuttamista ohjaa vuosikokouksen hyväksymä tavoiteohjelma.

PNN ottaa säännöllisesti kantaa ajankohtaisiin aiheisiin liittyen nuorisopolitiikkaan ja pohjoismaisiin kysymyksiin. Kannanottojamme ohjaavat arvomme, eli vapaa liikkuvuus Pohjoismaiden ja itsehallintoalueiden välillä, sekä Pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvot, kuten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja demokratia.

Lue uusimmat kannanottomme täältä!

Nuorten Pohjoismaiden neuvosto

Nuorten Pohjoismaiden neuvosto (Ungdomens Nordiska Råd, UNR) on poliittisten nuorisojärjestöjen pohjoismainen yhteistyöelin. PNN on hallinnoinut vuodesta 2004 lähtien Nuorten Pohjoismaiden neuvoston sihteeristöä, mutta nykyään UNR on oma organisaationsa. UNR:n tehtävänä on luoda ja aktivoida keskustelua pohjoismaiden nuorten välillä sekä toimia suorana linkkinä Pohjoismaiden neuvostoon.

UNR kokoaa kerran vuodessa nuorisopoliitikot ympäri Pohjolaa yhteiseen istuntoon. Istunto järjestetään lokakuun lopussa, viikonloppuna ennen Pohjoismaiden neuvoston istuntoa. Istunnossa nuorisoparlamentaarikot keskustelevat ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä, jotka koskettavat Pohjoismaita ja pohjoismaista yhteistyötä. Keskustelujen tuotoksena syntyy resoluutioita eli julkilausumia, joille UNR pyrkii saamaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä Pohjoismaiden neuvoston istunnossa ja myöhemmin eri valiokunnissa.

UNR:lla on sihteeristön lisäksi oma puheenjohtajisto ja presidentti, jotka valitaan istunnossa vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajiston jäsenet edustavat Pohjoismaiden poliittisten nuorisojärjestöjen kattojärjestöjä.

Lisää UNR:n tekemästä työstä ja tulevasta istunnosta voit lukea UNR:n verkkosivuilta.

Jaa somessa: