Hyppää sisältöön

PNN:n syyskokous: Pohjoismaiden on puututtava Valko-Venäjän demokratiatilanteeseen – hiljaisuus on hyväksymistä

Valko-Venäjän presidentinvaalit aiheuttivat tämän vuoden elokuussa laajoja mielenosoituksia, kun useita opposition ehdokkaita estettiin astumasta ehdolle, eikä riippumattomia vaalitarkkailijoita päästetty seuraamaan vaaleja. Vaaleja on kritisoitu laajasti koko Euroopassa ja niitä epäillään manipuloiduiksi. Opposition johtajia uhkailtiin vaalikampanjan alla ja jotkut heistä pakotettiin maanpakoon. Valko-Venäjän demokratian tukeminen kansainvälisesti on nyt tärkeämpää kuin koskaan, kun kansa on noussut autoritaarista presidenttiään Aljaksandr Lukašenkaa vastaan, ja vaatii itselleen ja lapsilleen demokraattisempaa tulevaisuutta.

Pohjoismailla on vahvat demokraattiset traditiot ja instituutiot, jotka perustuvat monipuolueyhteistyöhön, riippumattomiin tuomioistuimiin, vapaaseen mediaan ja sananvapauteen. Siksi meillä on nyt erityinen vastuu puolustaa samojen rakenteiden kehitystä lähialueillamme. Meillä on myös mahdollisuus varmistaa, että nuoret valkovenäläiset voivat vaatia ja valvoa demokraattisia instituutioita maassaan nyt ja tulevaisuudessa. Demokraattisesta Valko-Venäjästä hyötyy koko alue, ja vahvistuva demokratia luo laajempia yhteistyömahdollisuuksia koko Itämeren alueelle.

Pohjoismaiden yhteistyön kautta on pitkään tuettu demokratiaa, vapaata mediaa ja riippumatonta koulutusta. Pohjoismaiden ja EU:n seitsemänvuotinen stipendiohjelma valkovenäläisille opiskelijoille lopetettiin vuonna 2018, mutta Pohjoismaiden ministerineuvosto hallinnoi yhä valkovenäläisen, Liettuaan poliittisista syistä siirretyn, riippumattoman European Humanities Universityn rahastoa. Jos uusia toimia Valko-Venäjän demokratian edistämiseksi ei aloiteta nyt, riskinä on, että kansa ja erityisesti nuoret lakkaavat kamppailemasta autoritaarista hallintoa vastaan. Pohjoismaiden hiljaisuus on hyväksymistä.

Pohjoismaiden neuvoston ja ministerineuvoston edustajat ovat tavanneet opposition edustajia kahdesti menneen vuoden aikana, mikä on toki tärkeä huomionosoitus, mutta Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto vaatii, että teemme enemmän.

-Nyt olisi erityisen tärkeää edistää monipuolueyhteistyötä, esimerkiksi Demo Finlandin avulla niin, että itsevaltainen hallinto voidaan välttää Valko-Venäjällä tulevaisuudessa. Nuoret tarvitsevat tuekseen toimia, jotka luovat uskoa parempaan huomiseen ja kannustavat jatkuvaan taisteluun demokratian puolesta, sanoo puheenjohtaja Maria Karjalainen.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto näkee tärkeänä kasvattaa uutta sukupolvea uuteen, demokraattiseen Valko-Venäjään diplomatian ja koulutuksen voimin. 

 –Nuoret Valko-Venäjällä ovat ottaneet suuria henkilökohtaisia riskejä ja joutuneet massapidätyksien uhreiksi. Nyt on meidän vuoromme puolustaa heitä, jotta he saavat mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuttaan, jatkaa Karjalainen.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton syyskokous vaatii, että Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto perustavat monipuolueyhteistyön, demokratian ja sananvapauden edistämisohjelman valkovenäläisille nuorille ja oppositiopoliitikoille, ja että valkovenäläisille nuorille avataan uusia rahoitusmahdollisuuksia valtiotieteiden opiskeluun ulkomailla.

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?