19.03.2015 10:30

Arktisilla seuduilla aurinko ei ole itsestäänselvyys. Ennen gregoriaanista kalenteria islantilaiset käyttivät omaa, vanhaa kalenteria. Päiväntasauksiin ja –seisauksiin perustuva kalenteri on yhä pohjana useille pyhäpäiville. Vuosi alkoi talvipäivänseisauksen aikoihin, ja jakautui viikinkien tavoin kahteen: oli talvi, ja oli kesä.

Valo siis riittää juhlan aiheeksi. Talvisin pimeydessä sinnittelevät länsi- ja itävuonojen ihmiset kahvittelevat yhdessä sinä päivänä, kun aurinko ensimmäisen kerran taas paistaa. Vanhan kalenterin kuukausilla on omat nimet. Nyt on meneillään Góa, eli niin sanottu „ohuen lumen kuukausi“.

Islannin ja Suomen pyhäpäivillä on yhteistäkin. Joulun henki on melko samanlainen, ja pääsiäisenä syödään suklaamunia. Mutta toisaalta: jouluperinteisiin kuuluu 13 tarkkaan nimettyä tonttua, jotka saapuvat ja lähtevät kaupungista tiettyinä päivinä. Tarinoita on paljon. On esimerkiksi joulukissa, joka syö jokaisen, joka ei saa jouluna uusia vaatteita.

Mitä nyt sitten tapahtuu? Tammikuussa alkanut Þorri-kuukausi oli täynnä erilaisia juhlia. Se tunnetaan etenkin festivaalista nimelta Þorrablót, jolloin tarjolla on niin sanottua viikinkiruokaa – kaikkea lampaan päistä pässin kiveksiin. Þorrin aikana yhteen tiettyyn viikkoonkin mahtuu paljon. Maanantaina on niin kutsuttu laskiaispäivä, tiistaina syödään voimakkaasti suolattua keittoa ja keskiviikkona on islantilaisten halloween eli Öskudagur. Viikko päättyy Konudaguriin, eli naisten päivään.

Joskus pyhät ovat lasten huvia. He askartelevat koulussa pieniä koristeltuja keppejä, joita käytetään laskiaispäivän aamuna vanhempien herättämiseen: lapsi saa pullia saman verran, kuin ehtii lyödä vanhempiaan tällä kepillä.

Vanhan kalenterin pohjalta juhlitaan aikakausia. Gormánuður lokakuun lopussa aloittaa talvikauden, ja silloin kaupat tarjoavat ilmaista ohjelmaa ja lihakeittoa. Joulun viimeisenä päivänä, 6.1., poltetaan nuotioita. Viimeinen joulutonttu poistuu kaupungista ja joulu hyvästellään. Harpa-kuukauden ensimmäinen päivä, tänä vuonna 23.4., merkitsee kesän alkua. Silloin kiitetään talvesta. Tähänkin liittyy tietysti tarina: jos edellisenä yönä maa on huurussa, talvi ja kesä “jäätyvät yhteen“ – ja se merkitsee hyvää kesää.

Perinteikkyys on Islannissa hyvin tärkeässä roolissa, sillä se on osa maan vetovoimaa. Osa näistä tavoista on tuoreeltaan keksittyjä, mutta ajavat samaa asiaa: juhlistamista. Ja jos minulta kysytään, ovat valo ja aika todella hyviä juhlan aiheita!

Teksti & kuva: Anni Savolainen

Kirjoittaja on tällä hetkellä vaihdossa Turun yliopistosta Reykjavíkissa.