Olen käynyt ylistetyn, suomalaisen koulujärjestelmän läpi. Opin Pohjoismaista niin ruotsin kuin historian tunneilla, Euroopasta historian sekä yhteiskuntaopin tunnilla. Lukiossa tutustuin Kiinan ja Afrikan historiaan sekä Lähi-idän konflikteihin. Suomalainen koulujärjestelmä on laadukas ja yleissivistävä.
Tämän vuoksi havahduin pahemman kerran kun keskustelussa norjalaisen ystäväni kanssa esiin nousi, kuinka norjalaisessa peruskoulussa opiskellaan saamelaisten kulttuuria ja historiaa. Norjan peruskoulun opetussuunnitelma on vuodesta 1997 alkaen sisältänyt kaikkia peruskoulun oppiaineita koskevat saamelaiset sisällöt. Ne ovat käytössä kaikissa maan kouluissa. Miltei kymmenen vuotta myöhemmin valmistuneessa opetussuunnitelmauudistuksessa saamelaiset sisällöt on jo kirjoitettu suoraan eri oppiaineiden ainesuunnitelmiin.
Itse en ole oppinut juuri mitään saamelaista kulttuurista tai historiasta oman kouluhistoriani aikana. Valitettavasti tilanne ei ole muuttunut sitten omien kouluaikojeni. Saamelaiset ovat edelleen lähes näkymättömiä suomalaisen koulun opetuksessa.
Tämä on iso aukko niin suomalaisessa kuin ruotsalaisessa koulujärjestelmässä, jossa meidän tulisi ottaa mallia Norjasta. On todella surullista, että pohjoismaisen alkuperäiskansan olemassaoloa ei paremmin tiedosteta. Se, ettemme opi saamelaisten historiasta tai kulttuurista, kertoo ongelmallisesta asenteesta siitä, miten maamme alkuperäiskansan kieli, kulttuuri ja historia täysin sivuutetaan. Näitä asioita ei tule vain suojella sukupuuttoon kuolemiselta vaan niiden olemassaolo tulee kunnolla tunnustaa ja tiedostaa. Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa harjoitettiin pitkään politiikkaa, jonka tarkoituksena oli sulattaa saamelaiset osaksi valtaväestöä esimerkiksi kieltämällä saamen kielen puhuminen.
Sulauttamispolitiikka on aikaansaanut valtaisaa tuhoa saamelaisten kielelle ja kulttuurille. Korjaamisyritykset nykypäivänä eivät ole riittäviä.
Riittävää ei ole ollut myöskään tehdyn tuhon tunnustaminen. Norja ja Ruotsi ovat pyytäneet anteeksi saamelaisilta kohtelua, Suomelta anteeksipyyntöä saadaan vielä odotella. Tasa-arvoiseen pohjoismaiseen yhteiskuntaan kuuluvat vahvat vähemmistöjen oikeudet.
Kovin kipupiste on edelleen YK:n kansainvälisen työjärjestön itsenäisten maiden aluperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen (ILO:n sopimus nro 169) ratifiointi. ILO-sopimus suojelee alkuperäiskansoja sekä antaa paremmat mahdollisuudet kielen, kulttuurin ja elinkeinojen säilyttämiseen. Norja on ratifioinut ILO:n sopimuksen jo vuonna 1990, Tanska 1996, mutta Ruotsi ja Suomi eivät edelleenkään ole ratifioineet sopimusta. Niin ILO-sopimuksen ratifioinnin lykkääminen kuin saamelaisten täyden jäsenyyden saamisen Pohjoismaiden neuvostossa käsittely osoittavat kuinka syvällä yhä ajattelu toiseudesta on.
Pohjoismaiden neuvoston Kansalais- ja kuluttajavaliokunnan käsitellessä saamelaisten hakemusta pohjoismaiden neuvoston jäseneksi eräs valiokunnan jäsen nimitti saamelaiskäräjiä lobbausjärjestöksi. Se, miten vähän valtaosa suomalaisista tietää saamelaisista, heijastuu päätöksentekoon. Jotta tasa-arvo niin pohjoismaisessa yhteistyössä kuin pohjoismaisissa yhteiskunnissa eivät jäisi vain korusanoiksi, on pohjoismaisella alkuperäiskansalle annettava ääni, enemmän vaikutusvaltaa ja meidän on aika oppia saamelaisuudesta.
Jos jotain, niin pohjoismaiset kysymykset koskettavat kansaa, joka asuu näissä kolmessa, saamelaisten asuttamassa pohjoismaassa. Saamelaisten kulttuuri ja historia ansaitsevat tulla esille Pohjoismaissa muutenkin kuin turistikliseisiin sullottuina irvikuvina. Sulauttamispolitiikan ja toiseuden aika saisi olla jo ohi.
Teksti ja kuva: Hanna-Marilla Zidan, PNN:n 1. varapuheenjohtaja