Hyppää sisältöön

Pohjoismaalaisuutta etsimään

Hejsan alla!

Nordhumlan vanha päätoimittaja Anni lähti uusien pohjoismaisten kokemusten perässä Ruotsiin, ja hänen tilalleen ruoriin astuin minä, Paanasen Veera. Olen 26-vuotias toimittajaopiskelija, musiikki-intoilija ja kirpputoriaddikti. Asun Tampereella, jossa opiskelen journalistiikkaa. Kesäksi muutan pohjoismaalaisuutta henkivään Vaasaan. Se on huippua, sillä Vaasaan saapuu  nordjobbareita, ja Pohjanmaalla järjestetään kesällä myös Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kesätapahtuma Tangomarkkinoiden yhteydessä.

Kiinnostukseni pohjoismaalaisuuteen lähti, kun vanhempani laittoivat minut esikouluikäisenä kielikylpyluokalle. Tilanne oli hassu: ensimmäiset pari kuukautta kaksikymmentä kuusivuotiasta tuijotti ymmyrkäisinä esikoulunopettajia, ymmärtämättä heidän puheestaan mitään. Hiljalleen sanat saivat tarkoituksensa, tuosta vaan. Aloin kokemaan ruotsin toiseksi äidinkielekseni.

Vuonna 2014 tein ikimuistoisen matkan Islantiin. Asuin kuuden hengen kansainvälisen porukan kanssa keskellä erämaata. Islannissa se tarkoittaa karua, kivettyneen laavan muodostamaa maastoa, jossa ei kasva mitään. Rakensimme kahden kilometrin mittaista sorapolkua valtatieltä kohti tulivuorta. Vuori ei ollut ihan mikä tahansa nyppylä, vaan ainutlaatuinen koko maailmassa. Siihen oli rakennettu hissiviritelmä, jonka avulla pääsi laskeutumaan kraaterin pohjalle. Kun otti mukaan valaisimet, pääsi näkemään, että kraaterin seinät loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä.

Islannin jälkeen päätin, että tämä ei jää tähän. Pohjoismaalaisuudessa on samaan aikaan jotain taianomaista ja jotain hyvin tuttua. Siksi omaa pohjoismaalaisuuttaan kannattaa hyödyntää. Seuraava matkahaaveeni on Färsaaret. Siksikin, että yksi tärkeä asia on vielä kokematta: vuonna 1997 Norjassa ainoa tavoitteeni oli nähdä lunni, ja sama tavoite oli vahvasti mukana Islannin reissulla. Kummallakaan kerralla en nähnyt.

Ruotsin kieli ja pohjoismaalaiset teemat ovat olleet elämässäni hieman pimennossa viimeiset vuodet. Siksi olen aivan älyttömän innoissani uudesta pestistäni Nordhumlan päätoimittajana. Pääsen kirjoittamaan, puhumaan ruotsia ja verkostoitumaan – pohjoismaalaisesti! Ja kuten kaikki järjestötöitä joskus tehneet tietävät, parasta hommassa on uusien tuttavuuksien löytäminen. Sitä ainakin on luvassa, joten nähdään! Vi ses!

Teksti ja kuva: Veera PaananenHejsan alla!

Nordhumlan vanha päätoimittaja Anni lähti uusien pohjoismaisten kokemusten perässä Ruotsiin, ja hänen tilalleen ruoriin astuin minä, Paanasen Veera. Olen 26-vuotias toimittajaopiskelija, musiikki-intoilija ja kirpputoriaddikti. Asun Tampereella, jossa opiskelen journalistiikkaa. Kesäksi muutan pohjoismaalaisuutta henkivään Vaasaan. Se on huippua, sillä Vaasaan saapuu myös nordjobbareita, ja Pohjanmaalla järjestetään kesällä myös Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kesätapahtuma Tangomarkkinoiden yhteydessä.

Kiinnostukseni pohjoismaalaisuuteen lähti, kun vanhempani laittoivat minut esikouluikäisenä kielikylpyluokalle. Tilanne oli hassu: ensimmäiset pari kuukautta kaksikymmentä kuusivuotiasta tuijotti ymmyrkäisinä esikoulunopettajia, ymmärtämättä heidän puheestaan mitään. Hiljalleen sanat saivat tarkoituksensa, tuosta vaan. Aloin kokemaan ruotsin toiseksi äidinkielekseni.

Vuonna 2014 tein ikimuistoisen matkan Islantiin. Asuin kuuden hengen kansainvälisen porukan kanssa keskellä erämaata. Islannissa se tarkoittaa karua, kivettyneen laavan muodostamaa maastoa, jossa ei kasva mitään. Rakensimme kahden kilometrin mittaista sorapolkua valtatieltä kohti tulivuorta. Vuori ei ollut ihan mikä tahansa nyppylä, vaan ainutlaatuinen koko maailmassa. Siihen oli rakennettu hissiviritelmä, jonka avulla pääsi laskeutumaan kraaterin pohjalle. Kun otti mukaan valaisimet, pääsi näkemään, että kraaterin seinät loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä.

Islannin jälkeen päätin, että tämä ei jää tähän. Pohjoismaalaisuudessa on samaan aikaan jotain taianomaista ja jotain hyvin tuttua. Siksi omaa pohjoismaalaisuuttaan kannattaa hyödyntää. Seuraava matkahaaveeni on Färsaaret. Siksikin, että yksi tärkeä asia on vielä kokematta: vuonna 1997 Norjassa ainoa tavoitteeni oli nähdä lunni, ja sama tavoite oli vahvasti mukana Islannin reissulla. Kummallakaan kerralla en nähnyt.

Ruotsin kieli ja pohjoismaalaiset teemat ovat olleet elämässäni hieman pimennossa viimeiset vuodet. Siksi olen aivan älyttömän innoissani uudesta pestistäni Nordhumlan päätoimittajana. Pääsen kirjoittamaan, puhumaan ruotsia ja verkostoitumaan – pohjoismaalaisesti! Ja kuten kaikki järjestötöitä joskus tehneet tietävät, parasta hommassa on uusien tuttavuuksien löytäminen. Sitä ainakin on luvassa, joten nähdään! Vi ses!

Teksti ja kuva: Veera Paananen

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?