Hyppää sisältöön

Paikallisjärjestöt: liiton sydän

Paikallisjärjestöt eli paikkarit ovat tärkeä osa Pohjola-Nordenin Nuorisoliittoa. Paikkarit toimivat paikkakunnallaan itsenäisesti ja oman tyylinsä mukaisesti, mutta saavat Nuorisoliitolta monenlaista tukea. Tällä hetkellä järjestöt ovat Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Nyt eri kaupunkien paikkarilaiset kertovat lisää. Miksi juuri he lähtivät mukaan toimintaan? Mitä he ovat oppineet, ja mitkä ovat parhaita muistoja toiminnasta? Mitä tulevaisuudelta voi odottaa? Ja ennen kaikkea – mitä he sanovat ihmiselle, joka on kiinnostunut liittymään mukaan? Lue vastaukset alta!

Milloin ja miksi lähdit mukaan paikkaritoimintaan?

Riina Nikander, Helsinki: Näin ilmoituksen vuosikokouksesta, ja joulukuussa 2014 päätin lähteä katsomaan, mitä Pohjola-Nordenin nuoret Helsingissä tekevät. Tarkoitukseni ei ollut silloin välttämättä hakea mukaan HOPNin hallitukseen, mutta kokouksessa ajattelin, että miksikäs ei.

Laura Ström, Turku: Lähdin mukaan paikkaritoimintaan noin kolme vuotta sitten Jyväskylässä. Olin lukiolaisena kiinnostunut pohjoismaisesta toiminnasta sekä ruotsin kielen taitoni parantamisesta.

Essi Virtanen, Tampere: Lähdin mukaan kaksi vuotta sitten. Ajattelin, että olisi kiva kuulua johonkin yhdistykseen ja Tapnu tuntui sopivalta, koska olen kiinnostunut mm. ruotsin kielestä ja kuttuuritapahtumista ja luin Tapnun niitäkin järjestävän.

Maija Myllymäki, Oulu: Lähdin mukaan vuoden 2014 hallitukseen, koska opiskelen pohjoismaisia kieliä Oulussa ja halusin laajentaa verkostojani muihin pohjoismaalaisiin saadakseni käyttää skandinaaviskaa ja reissatakseni helpommin. En myöskään koskaan ennen ole harrastanut järjestötoimintaa, koska ainejärjestöt eivät ole kiinnostaneet, ne tuppaavat kytkeytyvän yliopistomaailmaan vähän liikaa omaan makuun.

Piia Aidantausta, Turku: Lähdin mukaan paikkaritoimintaan kaudelle 2015 eli kuluneeksi kaudeksi, koska siskoni suositteli sitä minulle. Hän oli itse ollut OSPNNin pj kaudella 2014 ja oli tykännyt toiminnasta, joten hän päätti suositella sitä minullekin. Olen myös kiinnostunut pohjoismaista ja olen asunut Tukholmassa kaksi kesää ja Stavangerissä yhdeksän kuukautta. Oli kiva päästä jollain tavalla kosketuksiin pohjaismaisuuden kanssa ihan Turussakin.

Mikä on lempikokemuksesi tai paras muistosi Nuorisoliittoon liittyen?

RN: Matkat! Gotlanti oli kohde, josta olin ollut kiinnostunut jo pidempään, mutta tuskin olisin lähtenyt omin päin. Islannissa käynnistä olin samoin unelmoinut, ja nyt PNN teki sen mahdolliseksi.

LS: Voi näitä olisi monia! Parhaita muistoja ovat rennot leffaillat Jyväskylän paikkarin kanssa sekä ensimmäiset Pohjolan Pitoni Turun paikkarissa. Tilaisuudet olivat hauskoja ja rentoja, sain uusia ystäviä ja opin paljon eri kulttureista. Myös viimeisin pohjoismainen matka jouluiseen Tukholmaan oli todella hauska! Teimme monipuolisesti kaikkea Ruotsissa.

EV: Koko PNN:n liittyen Cafe Finlandit ovat ollut mukavia tapahtumia, joissa on käsitelty mielenkiintoisia aiheita ja niissä on oppinut tuntemaan muita paikkareita. Tapnuun liittyen norjan kielikurssin järjestäminen on jäänyt mieleen. Mietimme, että tulisiko kurssille porukkaa, mutta lopulta sinne tuli enemmän kuin mitä 30 hengen saliin mahtui.

MM: Ehdottomasti OSPNN:n tekemä Tanskan matka reilu vuosi takaperin. Olin itse matkanjohtajana ja kokemuksena ihan mieletön lähteä tuttujen ja tuntemattomien kanssa maahan, jossa en koskaan ollut käynyt. Tutustuin uusiin, mahtaviin tyyppeihin, niin suomalaisiin kuin tanskalaisiinkin.

PA: Paras muisto tältä vuodelta on varmaankin Café Finland huhtikuussa Oulussa. Oli kiva tutustua muihin paikkarilaisiin muilta paikkakunnilta ja kuulla, millaisia tapahtumia he järjestävät.

Mitä paikkarikokemus on opettanut sinulle?

RN: Olen oppinut järjestötoiminnasta ja verkostoitumisesta, kokoustekniikasta… Ja tietysti Pohjoismaista olen oppinut uutta ja saanut uusia kavereita.

LS: Klisee, mutta olen oppinut paljon itsestäni. Paljon siitä, millainen olen ja miten käyttäydyn helpoissa tai vaikeissa tilanteissa. Lisäksi olen oppinut järjestöjen hallitustoiminnasta sekä pohjoismaisista kulttuureista.

EV: Paikkarikokemus on ensinnäkin opettanut yhdistyskäytännöstä, mm. millainen esityslistan pitää olla ja mitä pöytäkirjassa pitäisi olla. Lisäksi se on opettanut kokouskäytäntöjä, en ollut ennen ollut juurikaan missään kokouksissa. Paikkarikokemus on opettanut myös tapahtumien järjestämisestä paljon, mm.että siihen liittyy paljon kaikkia käytännön asioita, mitä pitää hoitaa. En ole aiemmin järjestänyt mitään tapahtumia, joten on hyvä, että olen saanut kokemusta siitä.

MM: Olen oppinut järjestötoiminnasta ja hallituksen pyörimisestä ja pyörittämisestä niin paljon kuin yhden järjestön alla oppia voi: johtamista, tiedottamista, markkinointia, viestimistä, kieltä, järjestelmällisyyttä, mikä vain on mahdollista.

PA: Paikkarikokemus on opettanut minulle paljon ihmisten erilaisuudesta ja heidän tavoistaan toimia tai olla toimimatta.

Mitä odotat paikkarisi tulevaisuudelta?

RN: Toivon, että saamme tulevana vuonna lisää aktiivisia jäseniä, mukavia ja houkuttelevia tapahtumia ja saamme ajettua läpi yhdistyksen sääntöuudistuksen.

LS: Odotan, että paikkarini aktiivijäsenten määrä kasvaisi ja että he järjestäisivät paljon hauskaa toimintaa. Meille on tulossa aivan huippu hallitus, joten uskon heidän tekevän tulevasta vuodesta mahtavan. Eniten toivon, että paikkarin toiminta jatkuisi ja pysyisi aktiivisena ja saisimme uusia innokkaita tyyppejä mukaan.

EV: Odotan uusia innokkaita jäseniä mukaan ja sitä, että Tapnu järjestää tulevaisuudessakin monipuolisia tapahtumia.

MM: Odotan uusia innokkaita aktiivijäseniä toimimaan ja toteuttamaan ideaamme tuoda Pohjoismaat ja pohjoismaiset kielet näkyväksi Oulun seudulla.

PA: Ensi vuonna olen TOPNin puheenjohtaja, ja hallituksessa tulee olemaan mukana aivan mahtava porukka. Toivon, että saamme järjesttyä monipuolisia tapahtumia ja aktivoitua niin vanhoja kuin uusiakin jäseniä toimintaan mukaan.

Mitä sanoisit paikkaristasi ihmiselle, joka on kiinnostunut liittymään mukaan toimintaan?

RN: Pohjola-Nordenin nuorisotoiminta on todella matalan kynnyksen toimintaa: ei tarvitse olla intohimoinen minkään tietyn asian suhteen, ei edellytetä valtavaa tietopohjaa jostakin aiheesta eikä tiettyjä mielipiteitä tai puoluekantaa. Toiminnasta voi tehdä itselleen mielekästä, sillä pohjoismaisuus taipuu moneksi, poliittisista kannanotoista kesäretkiin, kielikursseihin ja lautapeli-iltoihin. Eikä mukaan tulijalla tarvitse olla selkeitä omia tavoitteita sille, mitä hän haluaa toiminnassa saavuttaa tai miten hän haluaa paikkariaan kehittää. Mukaan voi tulla niin usein tai harvoin kuin itseä huvittaa ja mahdollisuuksia on.

LS: Ehdottomasti rohkeasti vaan mukaan toimintaan! Se on hauskaa ja mukana on aivan todella hauskoja ihmisiä, joiden kanssa aika ei varmasti käy tylsäksi. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kerran kun lähtee mukaan niin sitten ei osaa enää pysyä pois 🙂

EV: Tervetuloa mukaan tutustumaan toimintaamme!

MM: Me pystytään järkkäämään ihan mitä vaan, me voidaan olla ihan mitä tahansa, mikä liittyy pohjoismaisuuteen. Tarvitaan vaan idea ja toteuttajat ja kaikki on tervetulleita mukaan meidän rentoon porukkaan.

PA: Toivottaisin tervetulleeksi ja koittaisin udella, mikä on saanut hänet kiinnostumaan toiminnastamme!

Lisää tietoa paikallisjärjestöistä löydät esimerkiksi PNN:n nettisivuilta kohdasta Paikallisosastot.

Kuva: PNN / Jyväskylän opiskelijoiden Pohjola-Norden[:sv]Paikallisjärjestöt eli paikkarit ovat tärkeä osa Pohjola-Nordenin Nuorisoliittoa. Paikkarit toimivat paikkakunnallaan oman tyylinsä mukaisesti, mutta saavat monenlaista tukea Nuorisoliitolta. Tällä hetkellä järjestöt ovat Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Nyt eri kaupunkien paikkarilaiset kertovat lisää. Miksi juuri he lähtivät mukaan toimintaan? Mitä he ovat oppineet, ja mitkä ovat parhaita muistoja toiminnasta? Mitä tulevaisuudelta voi odottaa? Ja ennen kaikkea – mitä he sanovat ihmiselle, joka on kiinnostunut liittymään mukaan? Lue vastaukset alta!

Kuva: PNN / Jyväskylän opiskelijoiden Pohjola-Norden

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?