Hyppää sisältöön

Karjalasta kajahtaa!

Joensuun itäisestä sijainnista huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, meillä JSPNN:llä on kova halu saada luotua kaupunkiimme pohjoismaista fiilistä ja mahdollisuuksia samanhenkisten nuorten kohtaamisille. Olemme vielä nuori järjestö ja toistaiseksi myös melko tuntematon.

Syksyllä olimme, kuten myös tulevana syksynä tulemme olemaan, mukana ylioppilaskunnan kaupunkisuunnistuksessa pitämässä Pohjoismaa-teemaista rastia. Tätä kautta saamme uusille opiskelijoille kerrottua Pohjoismaista, PNN:stä sekä tietysti tästä omasta paikallisosastosta JSPNN:stä rennoissa olosuhteissa. Tämä ja ylioppilaskunnan järjestämät, kaikille avoimet, järjestöpäivät ovat olleet meille hyviä tilaisuuksia lisätä näkyvyyttä ja tunnettuutta Joensuussa. Kevään järjestöpäivä (kuvassa ständimme siellä) oli meille kiva tapahtuma, jossa pääsimme juttelemaan eri ikäisten ja taustaisten opiskelijoiden kanssa, ja saimme samalla myös uusia jäseniä, joita toimintaamme osallistuminen kiinnostaisi. Haluamme toki saada myös ammattikorkeakoulun ja toisen asteen opiskelijat tietoisiksi järjestöstämme ja toiminnastamme, ja tähän aiommekin syksyllä paneutua.

Hallituksemme on kuuden hengen sekalainen porukka, ja olemme pyrkineet näin alkuun selvittämään itsellemme millainen järjestö tahdomme olla ja mitä voimme jäsenillemme tarjota. Olemme tehneet näin, koska itse ainakin uskon niin, että on parempi selvittää ensin itselleen mitä ja miksi tekee – näin on helpompi houkutella muitakin mukaan ja kertoa mikä järjestömme on ja miksi toimintaamme kannattaisi tulla mukaan. Emme me kuitenkaan aio loputtomiin vain puhua järjestömme tarkoituksesta, kyllä JSPNN tulee toimimaan ja näkymään ainakin täällä Joensuussa.

Toimintamme on siis ainakin vielä hyvin jäsenhankinta- ja näkyvyyden lisäämispainotteista, mutta uskoisin että niistä se kaikki lähtee! Hallituksessa meillä ainakin on innostunutta ja järjestötoimintaan tottunutta porukkaa, joten siitä ei toimintamme ainakaan jää kiinni. Infopläjäystä jäsenistölle laitetaan piakkoin ja tässä kesän aikana olisikin jo tarkoitus saada jonkin verran porukkaa kasaan ja lähteä yhdessä keilaamaan pohjoismaisin fiiliksin, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan!

Ja hei, seuraa meitä instagramissa, olemme siellä nimellä joensuu.pnn!

Teksti: Ida Rajala

JSPNN:n puheenjohtajaJoensuun itäisestä sijainnista huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, meillä JSPNN:llä on kova halu saada luotua kaupunkiimme pohjoismaista fiilistä ja mahdollisuuksia samanhenkisten nuorten kohtaamisille. Olemme vielä nuori järjestö ja toistaiseksi myös melko tuntematon.

Syksyllä olimme, kuten myös tulevana syksynä tulemme olemaan, mukana ylioppilaskunnan kaupunkisuunnistuksessa pitämässä Pohjoismaa-teemaista rastia. Tätä kautta saamme uusille opiskelijoille kerrottua Pohjoismaista, PNN:stä sekä tietysti tästä omasta paikallisosastosta JSPNN:stä rennoissa olosuhteissa. Tämä ja ylioppilaskunnan järjestämät, kaikille avoimet, järjestöpäivät ovat olleet meille hyviä tilaisuuksia lisätä näkyvyyttä ja tunnettuutta Joensuussa. Kevään järjestöpäivä (kuvassa ständimme siellä) oli meille kiva tapahtuma, jossa pääsimme juttelemaan eri ikäisten ja taustaisten opiskelijoiden kanssa, ja saimme samalla myös uusia jäseniä, joita toimintaamme osallistuminen kiinnostaisi. Haluamme toki saada myös ammattikorkeakoulun ja toisen asteen opiskelijat tietoisiksi järjestöstämme ja toiminnastamme, ja tähän aiommekin syksyllä paneutua.

Hallituksemme on kuuden hengen sekalainen porukka, ja olemme pyrkineet näin alkuun selvittämään itsellemme millainen järjestö tahdomme olla ja mitä voimme jäsenillemme tarjota. Olemme tehneet näin, koska itse ainakin uskon niin, että on parempi selvittää ensin itselleen mitä ja miksi tekee – näin on helpompi houkutella muitakin mukaan ja kertoa mikä järjestömme on ja miksi toimintaamme kannattaisi tulla mukaan. Emme me kuitenkaan aio loputtomiin vain puhua järjestömme tarkoituksesta, kyllä JSPNN tulee toimimaan ja näkymään ainakin täällä Joensuussa.

Toimintamme on siis ainakin vielä hyvin jäsenhankinta- ja näkyvyyden lisäämispainotteista, mutta uskoisin että niistä se kaikki lähtee! Hallituksessa meillä ainakin on innostunutta ja järjestötoimintaan tottunutta porukkaa, joten siitä ei toimintamme ainakaan jää kiinni. Infopläjäystä jäsenistölle laitetaan piakkoin ja tässä kesän aikana olisikin jo tarkoitus saada jonkin verran porukkaa kasaan ja lähteä yhdessä keilaamaan pohjoismaisin fiiliksin, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan!

Ja hei, seuraa meitä instagramissa, olemme siellä nimellä joensuu.pnn!

Teksti: Ida Rajala

JSPNN:n puheenjohtaja

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?