Hyppää sisältöön

Förmiddax, Ođđasat, Qulaarpaa – televisio ja radiot netissä

Yksi 2000-luvun hienoimpia asioita on kiistatta internet: sen avulla voimme usein katsoa ilmaiseksi televisiota, sarjoja ja elokuviakin ympäri maailmaa. Tämä on erityisen hienoa silloin, jos haluaa oppia kieltä. Kieli luonnollisesti omaksutaan tehokkaasti silloin, kun sen kuulemisesta ja seuraamisesta tulee arkipäiväistä toimintaa.

Pohjoismaiden yleisradioilla on kaikilla omat sivunsa, josta pääsee edellisten esimerkkien lisäksi kuuntelemaan paikallisradiokanavia. Yleisradioiden lisäksi netissä on esimerkiksi tiettyjen kanavien omat sivut, kuten Suomen Ruutu ja Ruotsin TV4. Miten olisi vaikka uutiset fääriksi tai jokin norjalainen sarja? Monia radioita voi myös kuunnella älypuhelimiin ladattavien sovellusten kautta. Alla on lista yleisradioiden sivuista. Klikkaa nimeä, niin sivu avautuu!

DR. Danmarks Radio eli Tanskan yleisradio. Sivut ja sisältöä lähinnä tanskaksi.

KNR. Kalaallit Nanaanit Radioa eli Grönlannin yleisradio. Sivut ja sisältöä sekä grönlanniksi että tanskaksi. Grönlanninkielisissä ohjelmissa tanskankielinen tekstitys.

KVF. Kringvarp Føroya eli Färsaarten yleisradio. Sivut ja sisältö fääriksi.

Nuuk TV. Grönlannin pääkaupungin Nuukin paikallistelevisio. Sivut tanskaksi, sisältöä sekä grönlanniksi että tanskaksi.

NRK. Norsk Rikskringkasting eli Norjan yleisradio. Sivut ja sisältö norjaksi. Sisältää myös saamenkielisen NRK Sápmi -osaston.

RÚV. Ríkisútvarpið eli Islannin yleisradio. Sisältö ja sivut islanniksi.

SVT. Sveriges Television eli Ruotsin yleisradio. Sisältö ja sivut ruotsiksi.

SVT Sápmi. Ruotsin yleisradion saamenkielinen osasto. Sivut saameksi ja ruotsiksi, sisältöä saameksi.

Yle Areena. Suomen yleisradio. Sisältöä sekä suomeksi että ruotsiksi. Yle Areenasta voi kuunnella ja katsoa myös Ođđasat-ohjelmaa. Se on pohjoissaameksi esitettävä uutislähetys, joka on Suomen, Norjan ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden Yleisradion, Norsk Rikskringkastingin ja Sveriges Televisionin yhteistuotantoa.

Yle Sápmi. Suomen yleisradion Ylen Saame-osasto. Sivut ja sisältöä pohjoissaameksi.

ÅRTV. Ålands Radio och TV eli Ahvenanmaan radion kaikki nettiohjelmat: Gomorron, Förmiddax, Josefina me’ flera ja Åland idag. Sivut ja sisältö ruotsiksi.

Teksti: Anni Savolainen

Kuvat: Kuvankaappaus Ríkisútvarpiðista, osoitteesta ruv.is

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?